Mielipiteet

Ihmisoikeudet

Suomalaiset päättäjät käyvät jopa Kiinassa asti puhumassa ihmisoikeuksista.

Samaan aikaan maassamme on vanhusten ja osittain lastenkin hoito annettu ahneiden osakkeenomistajien haltuun, jotka rahan kiilto silmissään toimivat vain omaa etuaan valvoen. Kuten olemme kuulleet noita synkkiä uutisia, mihin on päästy yksityistämisellä.

Eikö olisi aika jo tehdä maassamme omankin kansan ihmisoikeuksien puolesta jotain?? Ja hävetä sitä että esim. Hurstin ruokajonoissa käy tuhansia. Asunnottomiakin on yli 7000. Tyhjät hotellit otetaan käyttöön, paitsi ei se käy omien kansalaisten kohdalla, koska he ovat eriarvoisia ihmisiä, kun rahaa jaetaan.

Suosittelisin hallitusta ottamaan Ojalan laskuopin käteensä, koska heidän mielestään syntyy säästöjä, kun kaikki mahdollinen toiminta myydään ulkomaisten yhtiöiden haltuun, missä kierretään veroja. Lisäksi, kun hankintahinta on saatu käyttäjiltä kynittyä sekä hyvä osaketuotto, niin myydään osakeyhtiö eteenpäin ja taas kansa maksaa.

Raimo Koskinen

Fingerpori

comic

Uusimmat