Mielipiteet

Ihmisten yhdenvertaisuus esille

Invalidiliitto ja Forssan seudun invalidit ry nostavat esille kansainvälisenä vammaisten päivänä 3. joulukuuta vammaisten ihmisten yhdenvertaisen mahdollisuuden osallistua ja elää yhteiskunnassa.

Yhdenvertaisuus ja sen toteutuminen tarkoittavat vammaisen ihmisen elämässä sitä, että vammainen ihminen voi elää aivan normaalia elämää, esimerkiksi opiskella, tehdä työtä, harrastaa ja perustaa perheen. Vammastaan huolimatta hän pystyy liikkumaan paikasta toiseen, tilat ovat esteettömiä ja ihmisten asenteet myönteisiä. Arki sujuu ilman ongelmia.

Invalidiliitto järjestää some-haasteen, jossa haastamme ihmisiä tekemään yhdenvertaisuusteon. Yhdenvertaisuusteko voi olla vaikka se, että varmistetaan, että rollaattorilla tai pyörätuolilla kulkeva ihminen pääsee turvallisesti bussin kyytiin, tehdään lumityöt naapurin puolesta tai selvitetään, miten saada aikaiseksi esteetön pääsy tilaan (kirjasto, ruokakauppa), jonne ei ole aiemmin päässyt esimerkiksi pyörätuolilla.

Oman yhdenvertaisuusteon voi jakaa somessa liittämällä siihen aihetunnusteet #yhdenvertaisuuspäivä #yhdenvertaisuus @invalidiliitto. Mukaan voi haastaa myös kaverin.

Tehdään yhdenvertainen yhteiskunta ihan jokaiselle kanssaihmiselle.

 

Fingerpori

comic

Uusimmat