Mielipiteet

Ilmastonmuutos ja EU

Syksy on ollut lämmin kuten sitä edeltävä kesäkin. Päivät kuitenkin lyhenevät ja vääjäämättä mennään kohden kylmempiä päiviä ja pakkasöitä. Siksi olikin oikea aika täyttää puuvarastot talven lämmityskautta varten. Sähkölämmitteisessä talossa varaavaa takkaa polttamalla säästää energiaa ja pitkän pennin sähkölaskussa.

Ostan puuni kotiin kuljetettuna paikalliselta yrittäjältä ja viime viikolla puheenaiheeksi noussut ilmastopaneelin raportti sai meidät pohtimaan, josko EU taas toimenpiteitä miettiessään kaivaisi vanhan kunnon “kielletään puunpoltto kotitalouksissa” -kortin esiin. Tällä hetkellä 2020 voimaan astuva ilmanlaatudirektiivi ei ole tätä rajoittamassa, kunhan isojen laitosten pienhiukkaspäästöt vähenevät ja energiatehokkuus paranee.

IPCC:n raportti sai kuitenkin EU:n ja jäsenmaansa kierroksille. Kilpahuuto siitä kuka vähentää eniten päästöjä ja asettaa suurimmat haittaverot ja sanktiot eri maiden ja poliitikkojen välillä alkoi ja lasten tulevaisuutta olltiin pelastamassa mitä tunteikkaimmin sanankääntein ja perustein. Suomi ei tässä porukassa aseta omia tavoitteitaan vähiten kunnianhimoisesti, pikemmin päinvastoin.

Suomen hiilidioksidipäästöt ovat koko maailman päästöistä 0,14 prosenttia eli reilun tuhannesosan. Vaikka ilmastonmuutoksen hillitseminen on tärkeä tavoite ja kannatan uusiutuvien energiamuotojen käyttämistä ja energiatehokkuuden parantamista, on toimenpiteet suhteutettava järkevästi. Suomi ei voi pelastaa tässäkään asiassa pelastaa maailmaa, mutta yritysten toimintaedellytyksiä ja ihmisten jokapäiväistä elämää voidaan kyllä vaikeuttaa. Vaikkapa lähtemällä taas pohtimaan kotitalouksien takkojen ja saunanpesien puunpolton rajoittamista.

Kautta koko jäsenyyden on Suomi noudattanut tunnollisesti ja jopa ylittänyt Euroopan Unionin byrokraattien vaatimukset. Maatamme on pidetty Euroopan mallioppilaana ja tästä maineesta ollaan oltu jopa ylpeitä. Aina ei kannattaisi. Suomi on ja tulee olemaan taloudellisesti nettomaksaja – yleensä maksaja on se joka saa rahoilleen vastinetta, eikä vain lisää velvollisuuksia.

Isossa kuvassa Suomea vaaditaan huonommin taloutensa hoitaneiden jäsenmaiden tukipakettien maksajaksi, mukaan kehittymään kohti liittovaltiota ja jakamaan taakkaa (kyllä, EU:n itsensä termi!) ulkorajoilta läpi päästetyistä ja unionin ulkopuolelta haetuista elintasosiirtolaisista. Tämä kehitys tulisi pysäyttää ja pyrkiä takaisin kohti kansallisvaltioiden välistä talous- ja kauppaliittoa. Vähemmän, mutta parempaa unionia.

Mielestäni on ihan sallittua kasvattaa käyriä kurkkuja, tervata puuveneitä, myydä lakupiippuja ja polttaa kotimaista uusiutuvaa polttopuuta kotien, mökkien ja saunojen pesissä ja laavujen nuotiopaikoilla. Jokainen voi vähentää oman kykynsä mukaan omaa kuormaansa ympäristölle ja hillitä ilmastonmuutosta; kuka lentämällä vähemmän, kuka vähentämällä lihan syömistä. Kotimaamme valtiovallan ei tule kuitenkaan ylikansallisten instanssien ohjaamana lähteä määräänsä enemmän asiassa päsmäröimään ja hyvesignaloimaan.

Pia Kuparinen PS

Fingerpori

comic

Uusimmat