Mielipiteet

Isovanhempia tarvitaan yhä enemmän

Tämä vuosi on ollut todella poikkeuksellinen koko ihmiskunnalle. Yksi suurimmista kärsijöistä ovat olleet lapset ympäri maailman. He ovat hiljaisia kärsijöitä, jotka ovat joutuneet elämään aikuisten tahdon mukaisesti. Lapset eivät kuitenkaan ole tasa-arvoisia keskenään, riippuen täysin siitä, missä maanosassa ovat sattuneet syntymään.

Meidän pitäisi täällä Suomessa elää hyvinvoinnin keskellä. Ihmettelen kuitenkin suuresti sitä, miten huonosti me kohtelemme apua tarvitsevia perheitä. Apua tarvitsevat perheet ovat muuttuneet yhteiskunnan apua tarvitseviksi yksiköiksi, perheen muut jäsenet, kuten isovanhemmat on suurilta osin ulkoistettu perheiden ympäriltä. Meillä on liian paljon pahoinvoivia perheitä ja yksinäisiä hyvässä kunnossa olevia isovanhempia.

Kaikilla ei isovanhempia ole tai he asuvat kaukana, jopa ulkomailla asti, ovat liian sairaita tai he haluavat nauttia eläkepäivistään ja vapaudestaan.

Koska yhteiskunta ja monet kolmannen sektorin toimijat ovat ottaneet osan perheiden tukemisesta harteilleen, olisi mitä tärkeintä huomioida myös elämänkokemusta omaavat vireät isovanhemmat, joilla monilla on iso ja lämmin syli avoinna näitä perheitä auttaakseen. Heidän on vain kohdattava toisensa.

Lastensuojelu ei kuitenkaan tunne käsitettä isovanhempien tuesta tai lasten asumisesta heidän luonaan. Suomen olisi aika herätä tässäkin asiassa, sillä aivan liian moni lapsi on meillä kuitenkin riistetty vanhemmiltaan, antamatta isovanhemmille mahdollisuutta tukea perheitä ennen huostaanottoa. Tämä sukupolvien ketjun katkaiseminen on häikäilemätöntä riistoa, lapsilla on oikeus saada hoivaa isovanhemmiltaan sekä muilta läheisiltään. Näin kuitenkin valitettavasti maassamme tehdään.

Suomi velkaantuu koko ajan monista syistä, yksi velkaantumista estävä kohde olisi lastensuojelun täydellinen muuttaminen perheitä tukevaksi.

Lasten kuuluu ensisijaisesti asua kotonaan, apua on siis annettava kotiin, se on myös halvempaa Ja inhimillisempää kuin lapsen laitoksessa tai sijaisperheessä asuminen. Miksi tämä on meillä niin vaikea toteuttaa?

Kun meistä isovanhemmista aika jättää, viemme mennessämme monta tarinaa, jota jälkipolvemme ei tule koskaan kuulemaan. Lasten, heidän perheiden ja isovanhempien aika on nyt!

Huomioitakoon, että Isovanhempana voi toimia kuka tahansa eläkkeellä oleva mummo ja vaari, jos omat lastenlapset ovat jo isoja tai heillä ei ole lastenlapsia. Rakkaus lapsiin ja lämmin syli riittää. Meitä ei ole koskaan liikaa!

Uusimmat

Näkoislehti

15.8.2020

Fingerpori

comic