Mielipiteet

Kaikki kielletään!

On se nyt yksi perhana, että Eskimo-puikko ja Geisha-patukkakin pitää kieltää! Mikään ei ole kuten ennen, ja maailma menee ihan hunningolle.

Sellainen pikkujuttu kaikessa vaahtoamisessa toki kannattaisi muistaa, ettei niitä ei kukaan ole kieltämässä sen enempää kuin L’orealia olisi käsketty luopumaan kuvailuista kuten ”valkaiseva” ja ”valkoinen”.

Brändin omistava yritys voi päättää brändinsä käytöstä sopimusehtojen ja lain puitteissa, mutta ei sekään voi varsinaisesti kieltää mitään. Eikä kieltoja ole esittänyt myöskään hallitus tai viranomainen. 

Yritys viilaa brändejä jos se katsoo, että aikaa vievä ja kallis prosessi maksaa itsensä takaisin myynnillä.

Jos valtaosa kuluttajista olisi sitä mieltä, että Eskimoa ei saa uudelleenbrändätä, sitä ei takuulla tehtäisi. Tästä voikin päätellä, että nimenmuutosta vastustavat ovat äänekkyydestään huolimatta vähemmistössä ainakin tuotteen kohderyhmässä. Valtaosalle koko asia onkin lienee yhdentekevä.

Kuluttaja äänestää kukkarolla ja se on sangen tehokas ohjastaja. Vastaavasti, jos uusnatsikuvasto kasvattaisi myyntiä, sitä varmasti ilmestyisi logoihin ja brändeihin paheksunnasta huolimatta. 

Toinen kova murheenaihe on hallitusohjelman kirjaus intersektionaalisesta feminismistä, joka lyhyesti kerrottuna on teoreettinen viitekehys syrjinnän tutkimiselle sosiologiassa ja joka tuottaa tietoa sekä keinoja syrjinnän vähentämiseen.

Nyt sitten esimerkiksi monet yli viisikymppiset ovat asiasta suunniltaan vaikka kertovat kokevansa ikäsyrjintää työmarkkinoilla.

Onko sitten niin, että termi intersektionaalinen ei avaudu helposti vai liekö sitten sana feminismi on syynä vastustaa sellaista tieteellistä näkökulmaa, jonka tarkoituksena on puuttua myös heidän itsensä kokemaan syrjintään.

Se feminismi muuten on termissä mukana tutkimussuunnan kehityshistorian jäänteenä, ei määrittämässä sitä nimenomaan feministiseksi tutkimukseksi.

Toisinaan toivon, että useammat vaivautuisivat ottamaan asioista edes vähän selvää muualtakin kuin MV-lehdestä ja Oikeamediasta ennen höyrystymistään ja paasausta kaikkialla vaanivasta kulttuurimarksismista ja muista salaliittoteorioista tai kommunisteista.

Siinä kun äkkiä päätyy vastustamaan asioita sokeasti heittäen se kuuluisa lapsi pesuveden mukana ja kannattamaan politiikkaa, jonka mukaan vaikkapa työllisyys paranee työttömien asemaa heikentämällä.

Uusimmat

Näkoislehti

8.8.2020

Fingerpori

comic