Mielipiteet

Kansanedustajaan käsiksikäyminen – "Rohkenen oudoksua sitä, miten tapahtumaa pidetään niin järkyttävänä"

Kansanedustaja Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskuntatalon lähistöllä.
Kansanedustaja Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskuntatalon lähistöllä.

Nyt kirjoitetaan, miten poliittinen ilmapiiri on Suomessakin muuttunut kärkevämmäksi. Viime viikolla Helsingissä sattunut käsiksikäyminen kansanedustajaan on erittäin järkyttävä ja tuomittava. Suomen poliittinen johto on laajasti tuominnut tapahtuneen.

Pääministeri on Twitter-tilillään kommentoinut tekoa vakavaksi ja tuomittavaksi. Kansanedustajaan kohdistunut väkivaltainen teko on loukkaus paitsi yksilöä myös koko eduskuntaa kohtaan. Teko on vakava ja tuomittava, Marin kirjoittaa. Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen esittää., että edustajien fyysinen koskemattomuus on tärkeä osa uskottavaa demokratiaa. Me suomalaiset emme voi koskaan hyväksyä sitä, että edustajamme joutuvat väkivallan kohteeksi, Vehviläinen kirjoittaa Twitterissä.

Rohkenen oudoksua sitä, miten tapahtumaa pidetään niin järkyttävänä. Nyt julistetaan, että ”kansanedustajaan kohdistunut väkivaltainen teko on loukkaus koko eduskuntaa kohtaan”. ”Emme voi hyväksyä sitä, että edustajamme joutuvat väkivallan kohteeksi.”

Minä puolestani en hyväksy mitään väkivaltaa kohdistui se sitten ihmisiin tai eläimin. Järkyttävää sanaa käyttäisin vain lapsiin ja vanhuksiin kohdistuvissa pahoinpitelyissä. En, mikäli paksunahkaista rotevaa miestä vähän huitaistaan.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti