Mielipiteet

Kari Aro – miestä moneksi, jääurheilun lisäksi häneltä sujuivat mm. tennis ja koripallo

Kari Aro oli monessa mestaritekijä. Kuva: Markku Åberg
Kari Aro oli monessa mestaritekijä. Kuva: Markku Åberg

Kari Arosta kertovaa dokumenttia odotellessa tuli mieleen pari muistelua vuosikymmenten takaa.

1950-luvun lopulla Kari oli Forssan Lehden kesätoimittajana. Lehti oli tuolloin kolmipäiväinen. Kolmena päivän tehtiin pitkiä työvuoroja ja muina päivinä lyhyempiä. Aikaa jäi itselle. Tosin harrastusmahdollisuuksia ei keskellä päivää ollut.

Jo tuolloin oli Puistossa Finlaysonin tenniskenttä, jossa harvat ja valitut pelasivat iltaisin ja viikonloppuisin. Muille kenttä oli suljettu oven riippulukolla.

Kari taisi esittää, että mitä jos pyydettäisiin lupa. Tuumasta toiseen ja ihme kyllä saatiin avain lukkoon. Pitkin kesää sitten pelailtiin.

Perinteisesti loppukesästä järjestettiin Forssan tennismestaruuskilpailu. Vuosikaudet kilpailua oli hallinnut yksi Finlaysonin päälliköistä – nimi jääköön mainitsematta.

Karikin ilmoittautui ja kuinka ollakaan voitti kauppalan tennismestaruuden. Ei olisi saanut. Finlaysonille se oli liikaa. Meidän pelit päättyivät, kun riippulukon avain otettiin pois.

Kari pelasi myös koripalloa Palloseuran joukkueessa. Oli vastustajalle pitelemätön pallon hallinnan, peliälyn ja ennen kaikkea nopeuden takia.

Koho-vuosina Kari taisi yhtenä vuonna olla Atlannin ylilentoja eniten tehnyt suomalainen.

Oli todella miestä moneksi.

Uusimmat

Fingerpori

comic