Mielipiteet

Kasvomaskeista

Kangasmaskin voi tehdä myös itse, mutta sen suojaus on varsin rajallinen. Kuva: Emmi Korhonen
Kangasmaskin voi tehdä myös itse, mutta sen suojaus on varsin rajallinen. Kuva: Emmi Korhonen

Keskustelut kasvomaskeista käyvät kuumana. Niiden hankinta ja saatavuusongelmat ovat tähän mennessä olleet eniten esillä. Keskustelun painopiste on nyt kuitenkin siirtynyt niiden hyödyllisyyteen.

Uskon suurimman osan kansalaisista uskovan, että maskilla he voisivat suojata itsensä tartunnalta. Näinhän ei ole. Jokainen meistä saattaa kuitenkin tietämättään olla viruksen kantaja. Oikeanlaisen maskin käytöllä voimme välttää tartuttamasta muita.

Kangasmaskeissa niiden valmistusmateriaalilla on suuri merkitys suojaustehokkuuteen. Heikoin se on puuvillalla. Kangasmaski olisi hyvä vaihtaa noin tunnin käytön jälkeen. Hengityksen kostuttama maski voi toimia viruksen kerääjänä Kangasmaski on käytön jälkeen pestävä vähintään 90 asteen lämpötilassa.

En ole havainnut, että kukaan missään olisi ollut kieltämässä maskin käyttöä. Joten siitä vaan, jos siltä tuntuu.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

1.12.2020