Mielipiteet

Kaupunginhallitus historian oikealla puolella

Tekemäni valtuustoaloite kestävän kehityksen budjetoinnista ja ilmastovaikutusten arvioinnista sai vihreää valoa Forssan kaupunginhallitukselta. Suurkiitos siitä rohkeille päättäjillemme.

Valmistelin aloitetta yli vuoden päivät parhaalla osaamisellani ja asiantuntemuksellani. Kysyin neuvoa niin kaupunkimme viranhaltijoilta, alan asiantuntijoilta kuin maallikoiltakin. Käytin aloitetta omassa kuplassani ja sen ulkopuolella.

Kirjoitin, kumitin, muotoilin ja kumitin taas. Hyvin valmisteltu aloite on puoliksi läpimennyt aloite vai miten se vanha sanonta nyt menikään.

Tämä on oikeasti tärkeää. Tarvitsemme ilmastotekoja myös kuntatasolla, sillä näissä talkoissa kenelläkään ei ole varaa laiskotella. Ilmastonmuutoksen torjunta tulee aina halvemmaksi kuin sen jälkien korjaaminen – niin rahallisesti kuin inhimillisestikin, puhumattakaan meidän hauraista ja niin arvokkaista ekosysteemeistämme.

On todella lohdullista ja rohkaisevaa huomata, että myös kaupunginhallitukselta löytyy tahtotilaa tehdä konkreettisia tekoja kestävän kehityksen ja ilmastotyön edistämiseksi meidän kotikaupungissamme. Työkaluja meiltä löytyy, ne täytyy vain ottaa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti käyttöön.

En pistäisi pahakseni, vaikka aloite leviäisi seutukunnalliseksi ja olisimme suunnannäyttäjiä yhteisen, seutukunnallisen ilmastostrategian toteuttamisessa. On täällä ennenkin tehty mahdottomasta mahdollista, kun vain ensiksi yhteinen sävel on löytynyt.

Tämä ei ole vain minun tai vihreiden aloite, tämä on meidän yhteinen kädenojennus tulevaisuudelle. Muutoksen kestävä toteutus vaatii totta kai sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Uskon, että löydämme yhdessä oikean reitin kohti hiilineutraaliutta käyttämällä vahvuuksiamme esimerkiksi kiertotaloudessa ja resurssiviisaudessa.

Nyt olemme historian oikealla puolella — kaupunki, joka torjui aktiivisesti ilmastonmuutosta, eikä tyytynyt seuraamaan sivusta. Sellaisessa kaupungissa minä haluan asua.

Uusimmat