Mielipiteet

Kaupunki ei tee hosumalla päätöksiä – Kunniagalleriaa pohtinut työryhmä on vain esittänyt kaupungille sijoituspaikkaa

Kunniagalleria on esitetty pystytettäväksi Forssan torin päätyyn Ankkalammin vierustalle. Kuva: Petri Ojanen
Kunniagalleria on esitetty pystytettäväksi Forssan torin päätyyn Ankkalammin vierustalle. Kuva: Petri Ojanen

Kaupunki ei luonnollisestikaan ole tehnyt vielä mitään päätöstä kunniagallerian sijoittamisesta torin Ankkalammin puoleiseen reunaan tai mihinkään muuallekaan.

Asiaa pohtinut työryhmä on vain esittänyt kaupungille tätä sijoituspaikkaa yhtenä vaihtoehtona tutustuttuaan lisäksi mm kehräämön ympäristöön. Tämän ehdotuksen toin myös valtuustoaloitteessani esille. Työryhmä totesi omassa kannanotossaan torin olevan vain varteenotettavin sijoituspaikka kulttuurin Kunniagallerialle.

Kaupunki tekee asiasta omat itsenäiset päätöksensä ja hyväksyy joko tämän vaihtoehdon tai ehdottaa jotakin muuta kohteeseen soveltuvaa tai näkyvää paikkaa. Työryhmä odottaa rauhallisesti kaupungin kannanottoa asiaan ja tekee vasta päätöksen jälkeen omat tarvittavat toimenpiteensä.

Tässä samalla korjaan painovirhepaholaisen tekemän virheen pylväiden koossa. Kaksi pylvästä ovat kooltaan kaksi metriä korkeita, neliskanttisia 40 senttiä leveitä muistomerkkejä. Toivottavasti tämä vastaus selvittää tilannetta tässä vaiheessa riittävästi.

Yhteistyöterveisin

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti