Mielipiteet

Keisarin uudet vaatteet

Tuo vanha tuli mieleen, kun luin, miten 12-vuotias koulutyttö arvioi suomalaista kouluaan. Mielestäni jo pitkään on tehty päätöksiä, jotka ovat kasvatuksen ja koulutuksen kannalta ainakin omasta mielestäni olleet enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä.

Mainittakoon muutama esimerkki.

Elokuussa 1970 Suomen opettajat patistettiin kahden viikon mittaiselle uuden matematiikan kurssille, jolle oli jatkoa seuraavana vuonna. Matematiikka olisi tullut kaikille helpoksi!

Kurssin avaaja lausui aluksi: ”Tässä ei ole mitään uutta. Yhdysvalloissa jo vuonna 1898…” Sorsajahti alkoi samana päivänä, joten katsoin parhaaksi poistua ensimmäisen tunnin jälkeen!

En osallistunut myöskään seuraavan vuoden kurssitukseen. En tuntenut muita ”laistaneita”, mutta kukaan ei asiasta huomauttanut tai kysynyt. Muutaman vuoden täytimme ”antaumuksella” Hakalehdon arvokkaita tehtäväkirjoja alkioineen. Asia haudattiin pian! Ainakin oman kuopukseni laskutaito kärsi tästä kokeilusta!

Melko pian tuli taas uusi aate – kouludemokratia. Neuvostoja perustettiin. Monet ongelmat piti tällä toimenpiteellä poistua koulumaailmasta. Demokratian vastustajana sain kuulla kunniani. Kuuluin silti itsekin yhteen neuvostoon!

Kun kysyin omilta oppilailtani, mitä he ymmärtävät kouludemokratialla, sain vastauksen lapsen suusta: ”Se on sitä, kun sää sanot ja mei tehdään!” Tämäkin uudistus kuihtui pian,

Mittava uudistus oli myös, kun seiskasta poistettiin poikkiviiva. Taas kului vuosia, kunnes joku huomasi, että numero on “alaston” ja aiheuttaa ongelmia.

Kaiken huippu on Popsien jatkuva ”värkkääminen”. Ennen kuin edellinen on ”sisäistetty”, ajetaan jo seuraavaa sisään. Opettajia suorastaan turhautetaan!

Mielestäni suomalainen kasvatus- ja koulutusmaailma on viimeisen vuosikymmenen aikana mennyt sellaista vauhtia alamäkeen, että opettajien ja vanhempienkin olisi aika nähdä uudistusten läpi ja avata suunsa!

Ei voi olla niin, että kolmannes nuoristamme jatkossakin kärsii henkisistä ongelmista ja uupumuksesta, joista vain puhutaan ja esitetään lukuja!

Itseohjautuva opiskelu esikoulusta alkaen on haihattelua, Kasvava ihminen tarvitsee turvallisuutta, jonka aikuinen ja selkeät ohjeet ja rajat tuovat. Opiskelurauhastakin olisi syytä keskustella, ennen kuin rakennetaan uusia uljaita “monitoimikyliä” sekaluokkineen!

Uusimmat