Mielipiteet

Kesäterassi keskellä tietä puhutti – antoi työtä ravintolatyöntekijöille ja esiintyville taiteilijoille

Katualueelle laajentunut Ravintola Villan terassi teki kesän ajaksi lisämutkan Hämeentielle. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL
Katualueelle laajentunut Ravintola Villan terassi teki kesän ajaksi lisämutkan Hämeentielle. Kuva: Lassi Puhtimäki / FL

Ei ole elokuu vielä ehtinyt loppua, kun kuuma kesä alkaa kääntymään ilmojen puolesta syksyyn. Syksyn merkkinä voidaan varmasti pitää myös kaupungin ravintoloiden terassien tyhjenemistä. Harmaassa arjessa voi taas ajaa suoraan pitkin Hämeentietä.

Oleillaan vielä hetki kesän lämpimissä muistoissa ja pohditaan mitä terassi meille antoi. Ainakin se tarjosi monelle ravintolatyöntekijälle pitkästä aikaa työtä. Olisi tarjonnut useammallekin mutta korona ja sen mukanaan tuomat lukuisat sulku- ja rajoitustoimet ovat vienyt osaajia muille aloille.

Useampi esiintyvä taiteilija työllistyi pitkän ja raskaan korona vuoden jälkeen. Monelle paikalliselle se tarjosi viihtyisän paikan viettää aikaa ystävien, hyvän ruoan ja juoman parissa, terveysturvallisesti ulkoilmassa. Pitkästä aikaa soi musiikki ja ihmiset tapasivat toisiaan.

Katselin myös sosiaalisen median eri alustoja. Näissä medioissa katualueen terassi oli huomioitu yhtenä kiinnostavimmista Forssan nähtävyyksistä. Pienellä ja väliaikaisella liikennejärjestelymuutoksella saatiin parannettua kaupunki imagoa ja nostettua kiinnostusta Forssaa kohtaan seutukunnan ulkopuolella.

Kaunis kaupunkimme nousi selvästi paremmin ulkopaikkakuntalaisten kuin myös joidenkin ulkomaalaisten tietoisuuteen. Kaupungin keskustan liikenneturvallisuus parani alentuneiden ajonopeuksien myötä. Väitän, että hidastetöyssyjä mielekkäämpi hidaste oli kiertää terassi.

Kummastelua ja keskustelua herätti terassilla olleet palmut. Vaikkeivat nämä nyt ihan aitoja palmupuita olleetkaan niin liittyvät ne Forssaan ja sen historiaan. Forssa, kuten kaikki tiedämme, on rakentunut kangastehtaan ympärille. Tästä juontaa hotellimme nimi Fabrik, tehdas. Ravintolamme on jo kauan kantanut nimeä Villa. Jos katsotte tarkasti Villa logoa, voitte huomata siinä langanpäät. Hotellimme jokainen kokoustila on nimetty täällä valmistettujen kankaiden mukaan. Vaalimme siis perintöä ja ammennamme siitä uutta.

Ainiin ja ne palmut. Miten ne tähän liittyvät? Aikanaan yhtiönpuistossa sijainneessa puutarhassa kasvatettiin palmuja. Tästä syystä kesäisin Fabrikilla on palmuja.

Terassin tavoite oli, liiketoiminnan lisäksi, luoda viihtyvyyttä koko kaupunkiin, saada ihmiset taas liikkeelle ja tapaamaan toisiaan. Elävöittää kaupungin keskustaa. Selvästi se herätti myös keskustelua. Kiitos niistä kannustavista selkään taputuksista, joita saimme ja kiitos myös kritiikistä. Olen elämäni aikana huomannut, että uudet asiat kohtaavat aina vastustusta.

Olen kiitollinen Forssan kaupungin päättäjille rohkeudesta, sekä virkamiehille, siitä kannustavasta ja joustavasta suhtautumisesta, jota saimme aina alkusuunnittelusta lähtien. Kaupungin varikko toimi niin pystytyksessä kuin purussa kellon tarkasti ja kiitos teidän saimme luotua terassille turvalliset puitteet.

Haluan kiittää myös Hotel Fabrikin ja Ravintola Villan osaavaa henkilökuntaa, joka venyi äärimmilleen koko kesän ajan. Sekä tietysti erityisesti asiakkaita, koska ilman Teitä terassi olisi ollut vain liikenteen este.

Uusimmat

Fingerpori

comic