Mielipiteet

Kiitoksen aika

Sain hieman lohdutusta eräälle pettymykselleni, kun istuin keskiviikkoiltana koululaiskonsertissa Feeniksissä.

Olen ollut mukana lukemattomissa kulttuuritilaisuuksissa, mutta harvoin olen kokenut jotain tällaista.

Tunnelmaa on lähes mahdoton kuvata, kun miltei salintäyteinen yleisö, jonka joukossa oli myös paljon lapsia, eli esiintyvien lasten mukana.

Konsertti oli vain huipentuma koko kevään kestäneestä harjoittelukaudesta.

Viiden kunnan koululaisista koottua 150 oppilaan kuoroa johti Mariina Niittymäki ja orkesteria Juhani Kähkönen, jotka olivat koulukäynneillään mukana myös harjoittelukaudella.

Tilaisuus oli malliesimerkki siitä, mitä saadaan aikaiseksi lasten kanssa yhteistyöllä, johon osallistui melkoinen joukko opettajia ja muita aikuisia. Päättäjilläkin olisi mielestäni aihetta ottaa oppia tällaisesta seudullisesta yhteistyöstä!

Mielestäni tällainen tilaisuus on osa arvokasta kulttuurityötä kotiseudun tulevaisuuden hyväksi. Toivottavasti tästä tulee perinne monien muiden kevätkonserttien joukkoon.

Kiittäen

Uusimmat