Mielipiteet

Kiitokset A.N. luovuuskirjoituksesta

Yrittäjyydellä ja omien etujemme ajamiselle elinvoimaa. Kiitokset Antti Niemelle (FL 6.5.) hyvistä vinkeistä kasvattaa seutukuntamme elinvoimaa. Kolmen kohdan ohjelmaasi on helppo yhtyä, mutta sen toteutumiseksi pitää kaikkien eri tahojen sitoutua seutumme kunnista kuluttajiin asti.

Erityisen tärkeä rooli on kuntapäättäjillä. Hankintarenkaat, joilla hankintoja nyt tehdään, kilpailuttavat yhteishankintana niin suuria tuotemääriä, ettei niihin seudulta läheskään aina pystytä osallistumaan. Tämä pitää korjata ensimmäisenä laskien lähituotteiden hankinnan kokonaistaloudelliset ja työllisyysvaikutukset seudun elinvoimaan. Laskentakaavaa on muutettava, ja hankinnat kilpailutettava seudullisesti.

Valtion ja maakunnan tuki täysimääräisenä seudullemme on hyvin ajankohtainenkin tavoite. Forssan malli terveydenhuollon palvelujen järjestämiseksi on saanut paljon kiitosta. Palvelut toimivat lähipalveluina ja niiden rahoituksen valtion tuet tulevat seudullemme.

Sen sijaan maakuntatasolla on parhaillaan kova vimma keskittää kiireesti SOTE-palvelut Hämeenlinna-vetoisiksi kuntayhtymäpohjaisiksi, jolloin HYKYmme palvelutoiminta on uhattuna. Kun päätökset tekee asukasenemmistöllään Hämeenlinna, ei siinä Forssan etu ole ensisijainen. Miksi tätä ei tiedosteta? Forssan kaupungin johdossa on erittäin kovaa pyrkyä kiireellä juosta kasaan uusi maakunnallinen SOTE-kuntayhtymä!? Kaupunginvaltuusto linjasi valmistelusta tiukat ehdot, mutta nekään eivät ole estäneet kaupunginhallituksen puheenjohtajaa olemasta ”hankkeen ykköstykki”.

Seudullamme on Euroopan mittakaavankin mukaan merkittävä hevosalan keskittymä ravi- ja ratsutalleineen sekä hevosalan koulutus- ja tutkimustoimintaa Ypäjällä. On virka valmistella eläinlääketieteen väitöskirjakin Ypäjällä Helsingin Yliopiston kanssa tehdyllä sopimuksella. Hevosalaa seudulla pitäisikin hyödyntää paljon monipuolisemmin.

Peräänkuulutan yrittäjiä tarttumaan näin moniin mahdollisuuksiin. Pääkaupunkiseudulla on puoli miljoonaa ”hevoshullua” ihmistä, jotka ovat helposti houkuteltavissa seudullemme nauttimaan monipuolisesta palvelutarjonnasta. Tässäkin nopeat syövät hitaat. Elinvoima syntyy mahdollisuuksiin tarttumisella.

Uusimmat