Mielipiteet

Kiitokset kannanotosta

Kiitos Forssan Lehden pääkirjoituksesta 25.4.2020. Oli ilo lukea selkeä, lyhyt ja asiallinen arvio koronasta ja sen vaikutuksista ”selkosuomella” kirjoitettuna.

Viikkokausia meille on ”tiedotettu” asiasta. Ensin viisi puoluejohtajaa seisoi rivissä ja vain sanojen paikkaa vaihdellen lukivat ”madonlukunsa” päätöksiensä perusteeksi!. Parin viikon kuluttua ilmestyi riviin virkamiehiä ja jossain vaiheessa asiantuntijoita lähinnä terveyspuolelta ja ministerit jäivät taka-alalle. Sitten tulivat tilastotieteilijät ja ennustajat. Asia, jota painotettiin koko ajan, oli se, että tämä on maailmanlaajuinen ongelma. Ja kukaan ei tiedä tulevaisuudesta eikä tämän rajoitusten ajan kestosta. Kyllä me tästä selviämme! Lisäksi asiantuntijat toivat toinen toistaan erilaisempia mielipiteitä samasta asiasta!

Media on ollut tässä tiedottamisessa avainasemassa. Joka päivä kuulemme televisiosta lukemattomia kertoja Suomen lukujen lisäksi sen, kuinka monta henkilöä on eri puolilla maailmaa kunakin päivänä sairastunut, joutunut sairaalahoitoon, teholle tai kuollut. Sehän varsinkin meitä vanhuksia kiinnostaa ja virkistää ”karanteenissa” ollessamme, kun emme saa tavata läheisiämme ja ystäviämme. ja ”laillisesti” harrastaa niitä vähäisiä harrastuksiamme, joihin voimat vielä riittävät.

Vasta ihan viime aikoina on ollut merkkejä siitä, että on havaittu ne valtavat negatiiviset vaikutukset, joita tehdyillä päätöksillä on meille suomalaisille jo nyt ja tulevaisuudessa sekä henkisesti että taloudellisesti ja myös kansanterveyden ja kuolleidenkin kannalta (ilman koronaakin). Lopputulos nähdään vasta ehkä seuraavan hallituksen aikana!

Yksi karanteeni on purettu ja nyt harkitaan lisää. Jos tällä mallilla jatketaan, on edessä melkoinen kaaos kaikilla yhteiskunnan alueilla.

Koulujen palaamisella normaaliopetukseen, ei mielestäni paikata mitään siitä, mitä on menetetty. Ehkä päättöluokkien kohdalla olisi perusteita.

Suomalaiset ovat kuuliaista kansaa. Olemmehan saaneet opetella siihen ensin Ruotsin sitten Venäjän ja myöhemmin EU:n alaisuudessa.

Asia on koettu taas kerran tässäkin yhteydessä, vaikka poikkeuksiakin on – kuten ennenkin!

Vapusta tulee ankea! En pääse kuuntelemaan Mieskuoron ja Soittokunnan onnitteluja, vastaanottamaan vappukulkueen ohimarssia ja nauttimaan seurakunnan syntymäpäivänään tarjoamasta munkki ja simatarjoilusta!

Opiskeluaikana vietettiin pikkuvappua 30.9. Voisiko perinteen herättää hetkeksi eloon! Päivä on muuten Forssan syntymäpäivä vuonna 1847!

Kaikesta huolimatta nautitaan nyt kauniista kevätpäivistä!

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic