Mielipiteet

Kilpailut ennen vanhaan – Välineurheilu oli tuolloin erilaista

Kuva: Seppo Pessinen
Kuva: Seppo Pessinen

Suurten kisojen jälkeen puhutaan menneistä hyvistä ajoista. Mitä vanhempi tapahtuma, sitä paremmin sen näin vanhuksena muistaa. Aloitan kilpailumuistot kansakoulun alaluokkien ajalta Paalasmaalla.

Liikuntatunniksi järjesti opettaja hiihtokilpailut. En omistanut suksia, ja koulussa kuljin 1,5 kilometriä jalkaisin. Kilpailua varten lainasin isän sukset. Ne olivat armeija-ajan perua, leveät ja painavat maastosukset. En usko, että hän niillä suksilla voitti armeijan Suomen mestaruuden hiihtoammunnassa 1925. Metallisia siteitä meillä en siihen aikaan nähnytkään, vaan huopikkaat kiinnitettiin varpaalliseen kiertämällä narua nilkan ympärillä. Olin luokallani pienikokoisin, etupenkissä istuva.

Lähtö- ja maaliin tulo tapahtui koulun pihalta. Latu kierteli lähipelloilla ja metsässä parin kilometrin verran. Toiset ohittelivat matkalla. Saavuttuani koulun pihaan minua kohtasi hiukan orpo-olo. Ketään ei ollut enää paikalla aikaa ottamassa. Menin sisälle luokkaan, missä oli menossa palkintojen jako. Ei tarvinnut kysyä, monesko olin.

Yläluokilla hiihdin jo omatekoisilla suksilla. Juuan koululaisille oli kilpailut Nunnanlahdessa. Paalasmaalta meitä poikia lähti sinne neljä. Hiihdimme edellisenä päivänä Koveron saaren kautta ja lepäsimme Korpelan talossa. Umpihangessa vaihtelimme etummaista. Matkaa perille tuli 20 kilometriä ja vielä perillä hiihdimme ne kolmen ja viiden kilometrin ladut tutustumista varten. Yön nukuimme koulun lattialla. Saimme mehua.

Sunnuntain kilpailuista ei jäänyt mitään muistelemista. Saimme kuumaa mehua ja hiihdimme takaisin samaa reittiä leväten taas Korpelan talon penkillä. Loppumatkalla tuli jo pimeä ja minä hoipuin jo voimieni äärirajoilla. Isä oli vastassa ja ihmetteli sitä, kuinka lapset on lähetetty 60 kilometrin reissuun ilman yhtään aikuista. Lumipyryn sattuessa olisimme voineet eksyä.

Seuraavana talvena koulujen väliset hiihdot pidettiin Paalasmaalla. Välineurheiluksi ne kisat meni. Siteet olin tehnyt paperinarusta, ja huhtikuun sää yllätti. Kesken kilpailun naru kastui ja katkesi. Onneksi taskussani oli vanillanarua ja tein siitä uudet renksut. Jäin kisassa toiseksi.

Maamiesseurasta Soini järjesti koulun lähellä kesäkisat. Pituus- ja korkeushyppyä ja sadan metrin juoksua. Saarenpääntie koulun sivuitse oli kylän pääväylä ja ajan tavan mukaan kapea. Keskellä kavioura, siitä molemmin puolin nurmettuneet kaistat ja uloimmilla reunoilla kärrynpyörien jäljet.

Lähtöpaikalla tiessä naarmu viivana ja samanlainen koulun kohdalla maalina. Kaksi juoksijaa kerralla, minun toverina Alpo samalta luokalta. Alpo voitti noin metrin verran. Olin tappiosta harmissani ja selitin, ettei niin lyhyellä matkalla ehdi päästä vauhtiin. Järjestäjä väitti aikaa liian hyväksi ja määräsi meidät juoksemaan uudestaan. Alpo voitti harmikseni taas. Toinen yrityksemme tuotti Soinia tyydyttävän huonomman ajan, joka sitten hyväksyttiin.

Jokioisissa Hannes Kolehmaisen aikana pikkupojat järjestivät juoksukilpailut, jossa metsäpoluilla matkaa kilometri tai kaksi. Nuorinta poikaa odotettiin kauan maaliin saapuvaksi, ja kun hän lopulta saapui, oli hänellä selitys valmiina, piti käydä välillä kusella ja paskalla.

Trampoliinitossuja ei silloin vielä tunnettu.

Uusimmat

Fingerpori

comic