Mielipiteet

Kohti tasa-arvoisempaa maailmaa!

Maailman kulttuuriperinteet ovat muovautuneet vuosikymmenien aikana siihen pisteeseen, että voidaan todeta sen olevan tasa-arvoisempi kuin koskaan. Naiset ja etenkin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat saaneet kunnioitusta monelta taholta, miksi näin ei sitten ole aina ollut?

Ennen vanhaan lapset ja nuoret sekä aikuiset eivät osanneet suhtautua tasa-arvoiseen toimintaan, vähiäkin vähemmistöjä sorrettiin ja periaatteet olivat lähellä joka kansalaisen arvoja. Nainen meni naimisiin sukunsa valitseman miehen kanssa, joka oli yleensä se perheenpää, kävi töissä ja elätti perheen. Päinvastainen toiminta olisi ollut yhteiskunnan normeja vastaan.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt olivat kuin hepreaa talojen isännille ja emännille, koska silloin ei osattu tunnistaa niin radikaalia erilaisuutta. Esimerkiksi kaapista tulo aiheutti ennen ehkä enemmän päänvaivaa asian kanssa kamppaileville ihmisille kuin nykypäivänä.

Suvaitsevuus ihmisten kesken on kasvanut eikä lesbous tai homous ole enää mikään ”big deal” kuin aiemmin. Vaikka onhan näitä ahdasmielisiä yksilöjä ja perheitä vieläkin, jotka eivät voi missään nimessä hyväksyä esimerkiksi lapsensa valitsemaa sukupuolta tai seksuaalisuutta omakseen. Mutta niin kauan kun ihmisellä on itsemääräämisoikeus, hän saa luvan olla mikä ikinä haluaa, vaikka se ei vaalisikaan muiden mielipiteitä. Ihmisten tulisi olla lojaalisia toisilleen ja antaa tilaa muille oman minänsä kehittymiseen, ilman arvosteluja ja paineita.

Nykynuoret ovat edellä tässä asiassa vanhempiin sukupolviin verrattuna. Erilaisuus on hyvinkin tätä päivää ja nuoret tiedostavat sen paremmin. He ovat kasvaneet ilman vanhanaikaisia sääntöjä ja vakaumuksia, joten hyväksyminen on ollut helpompaa. Asiaa on jopa pidetty itsestäänselvyytenä. Niin sen kuuluisikin olla, mutta vanhojen periaatteiden johdosta näin ei aina ole ollut.

Eri puolilla maailmaa järjestetään kesäisin Pride -nimistä tapahtumaa, johon kuuluu lisäksi kulkue. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esille ihmisoikeuksien tärkeyttä ja asiaa ajaa lähinnä juuri sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Prideä nähdään myös Helsingissä ja innokkaat jakautuvat enimmäkseen nuoriin aikuisiin -sateenkariliput käsissä heiluen.

Näistä ”mallinuorista” huolimatta eivät kaikki kuitenkaan näitä olettamuksia allekirjoita. Esimerkiksi kouluissa tapahtuva homottelu on ihan arkipäivää, joko sitä pidetään hauskana läppänä tai sitten sanaan kohdistuu kiusaamista.

Monella nuorella on keskiarvoisesti hyvä suunta lähes täydelliseen tasa-arvoon. Ei kun pistetään töpinäksi ja rakennetaan uusi maailma uusille jaloille!

Julia JaakkolaTammelalainen nuori

Uusimmat