Mielipiteet

Kolme kirjainta nimen perässä kertoo ominaisuuden – Hallitukselle pitäisi antaa työrauha

Sanna Marinin johtama hallitus on opposition hampaissa. Kuva: JOHN THYS / POOL
Sanna Marinin johtama hallitus on opposition hampaissa. Kuva: JOHN THYS / POOL

Ne kertovat ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa. Viime aikoina henkilön nimen perään tuleva kolmekirjaiminen tunnus käy miehelle ja naiselle samat kirjaimet: KOK, ja SDP.

Kumpikin tunnus on vastapuolen mielestä täysin väärä ainakin niiden omistajien puheista päätellen. Välikysymystä tyrkytetään ja sillä uhkaillaan hallituksen kaatamista tämän tästä, mutta vielä ei ole onnistuttu. SDP:n kannattajiin on liittynyt neljä muuta puoluetta, joiden joukossa on monta lakia ja asetuksia tuntevaa henkilöä, muodostaen yhdessä rehellisen vaalilla valitun Suomen hallituksen.

Kirjoittajan mielestä pitäisi näin valitulle hallitukselle antaa työraha, eikä saisi aina olla uhkailemassa hallituksen toiminnan kaatamista välikysymykseen ja näin viemällä Suomi hallitsemattomaan tilaan. Valtio ilman hallitusta olisi tänä päivänä kuin laiva ilman kapteenia myrskyisellä merellä, joka maailman myrskyissä tuhoutuisi varmasti.

Uusimmat

Fingerpori

comic