Mielipiteet

Korona-ajan toiminta ei herätä luottamusta – saas nähdä, mitä vielä seuraa

Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
Kuva: Esko Tuovinen / HäSa

Kohta on kaksi vuotta eletty koronan kanssa ja siihen liittyvät rajoitukset, ja päätöksenteko ovat aiheuttaneet kummastusta jo pitkään. Aluksi rajoituksia piti tehdä kuolematapausten perusteella. Sen jälkeen kuvioihin astui teho-osasto, sitten tartuntamäärät ja vielä rokotekattavuus.

Nyt on noussut hämmentävästi pääministeri Marinin toimesta esille, että kun kansasta 80 % on rokotettu kahdesti, niin rajoitukset voidaan poistaa kokonaan. Samalla kuitenkin puhutaan, että kaksi rokotetta eivät tule riittämään. Mitenkähän tässäkin taas käy

Yksi suurimmista hallituksen virheistä koronan aikana on ehdottomasti ollut se, että presidentti Niinistön ehdottamaa koronanyrkkiä ei perustettu. Ilmeisesti viisikon ylpeys ei kestä, jos ulkopuolelta tulee ehdotuksia. Se on jo työllisyystoimissakin nähty, jotka ovat muuten olleet nykyisen hallituksen toimesta olemattomat.

Paljon hämmennystä on aiheuttanut myös meidän toimintamme maamme rajoilla. Jo alussa moni oli sitä mieltä, että rajat pidettäisiin kiinni tai otettaisiin edes kunnon testaus lentokentille käyttöön. Mitään ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Johtuiko kenties siitä, että ohjeet tuli jälleen muualta?

Suomen kohdalla tartuntatilanne on saatu jo ainakin kahdesti kohtuulliseksi, mutta viime kesänä tilanne lähti käsistä, kun matkustelu aloitettiin ja tänä kesänä Venäjän jalkapallokisat aloitti seuraavan tartuntamäärien kasvun. Suomalaisia lähti Venäjälle tietty määrä ja oletettavasti sama porukka tulee myös takaisin. En tiedä tuliko se kuitenkin yllätyksenä, koska testit loppuivat rajalla kesken.

Kun tätä touhua on seurannut kohta kaksi vuotta, niin mitään kovin suurta luottamusta päätöksenteko ei herätä. Voin vain kuvitella miltä tuntuu yrittäjistä, kun Suomen toiminta on niin arvaamatonta. Uskaltaako tilata tuotteita vai pitääkö seuraavalla viikolla sulkea ovet?

Väitän vielä, että rokotepassi tulee floppaamaan täysin, eikä pelkästään siinä kuinka myöhään se saadaan käyttöön. Pitäisiköhän vieläkin lisätä avustajien määrää?

Uusimmat

Fingerpori

comic