Mielipiteet

Koulu lopullinen

Olisi pitänyt jo kokemuksestani muistaa, että kun ei ole asioissa yhteistä kieltä, niin niistä asioista on silloin turha keskustella.

Olen syntynyt Tammelan Kuuslammilla ja asunut siellä lapsuuteni ja nuoruuteeni, 30,- 40-,50- ja 60-luvuilla yhteensä runsaat 20 vuotta, ja nyt palannut juurilleni n.3 v sitten.

Pyydän anteeksi, että olen häirinnyt kunnan poliittista elämää. Tarkoitukseni on ollut auttaa, ei pahan oloa tuottaa.

Olisin pystynyt tekemään tälle kunnalle esityksen, miten Yhtenäiskoulun rankka saneeraustyö tulisi tehdä oikein, turvallisesti ja taloudellisesti.

Mikä teitä tammelalaisia vaivaa, kun on vahvoja mielipiteitä ja pitäisi tehdä jotain, niin sitten ei tehdäkään mitään?

Sielunrauhaa

Uusimmat

Näkoislehti

28.5.2020

Fingerpori

comic