Mielipiteet

Kouluruokailut vuosina 1939 – 1944

Luettuani Forssan Lehdessä 4.1. olleen Matti Hirvosen kirjoituksen tuli ajatus, että kirjoitan millaista oli ruoka koulussa silloin, kun kävin kuusi vuotta kansakoulua Sukulan kylässä vuosina 1939 – 1944. Ruoka oli suunnilleen samanlaista kuten Matti kirjoitti. Pääruokana oli perunat kuoripäällisinä, perunaa soppana, jossa oli possun lihaa. Joskus taas perunamuussia, soossina eli kastina possun lihasta tehty kasti. Papusoppaa oli Paavalin päivänä ja laskiaisena. Puuroja oli ruispuuro, kaurapuuro, kauraryyni velli ja puolukoista tehty marjapuuro.

Syksyllä täytyi jokaisen viedä kouluun kolme litraa puolukoita, jotka itse kerättiin mettästä. Syksyisin kerättiin vielä pelloilta rukiin tähkiä joita oli jäänyt rukiin niiton jälkeen. Tähkät puitiin ja jauhettiin kotitarvemyllyllä jauhoiksi. Perunoitakin vietiin kotoa kouluun ja muitakin juureksia kuten porkkanoita.

En muista eri päivien ruokajärjestystä, mutta yhtä ruokalajia oli päivittäin. Leipä ja maitopullo olivat myös kotoa. Ruokailu tapahtui koulun keittolassa, jossa keittäjä jakoi ruuat, kaikki söivät ja ottivat lisää koska ruoka oli hyvää. Ruokailuvälineinä olivat lusikat, joiden varrella perunat kuorittiin.

Lihamäärät olivat pieniä niin perunasopassa kuin kastissakin. Sen verran, että makua tuli, koska oli sota-aika, ja ruokatavarat olivat säännöstelty.

Keittola oli eri rakennuksessa ja rakennuksen toisessa päässä sijaitsi opettajan sauna. Ruoka-ajan alettua me kaikki kilvan riensimme keittolaan. Opettaja tuli myös valvomaan ruokailua ja kaikki lähtivät yhtä aikaa pois, kun olivat syöneet.

Joulujuhlan jälkeen mekin saatiin paperipussissa omena ja pari piparkakkua ja olimme tyytyväisiä.


Aimo Jaakkola

Forssa

Uusimmat