Mielipiteet

Kouluverkkoselvityksen ydin on perusopetus – Keskustelu on liukumassa ohi varsinaisesta asiasta

Kuva: Kimmo Penttinen
Kuva: Kimmo Penttinen

Kaupungin perusopetuksen järjestäminen on tärkeä asia ja on sinällään hyvä, että sen ympärillä käydään keskustelua. Nyt keskustelu on liukumassa mielikuviin ja ohi itse asiasta, Monikylä-päätökseen, Axelin eskariin/esiopetuksen järjestämiseen ja liikuntapaikkatarjontaan.

Monikylä-ratkaisusta oltiin montaakin mieltä, nyt asian kanssa on tultava joka tapauksessa toimeen.

Varhaiskasvatuksen väki valmistelee nyt oman selvityksensä esiopetuksen järjestämisestä eri vaihtoehdoilla maanantaisen valtuuston päätöksen mukaisesti. Ajantasaista tietoa päättäjille on varmasti tulossa enkä otakaan ohi oman palvelualueeeni olevaan päätöksen kantaa. Arvelen tosin, että laskevan lapsimäärän jakaminen 6-7 eri yksikköön tai kouluun ei välttämättä ole sen paremmin pedagogisesti kuin taloudellisestikaan viisasta.

On esiopetuspäätös mikä tahansa, sillä ei ole vaikutusta siihen tosiasiaan, että seuraavan kuuden syksyn aikana koulunsa aloittaa keskimäärin 110 lasta, joista kymmenkunta Koijärvellä. Sellainen ajatus, että kouluverkko tällä lapsimäärällä voisi toimia entisellään edes seuraavan kunnallisvaalikauden saatikka koko 2020-luvun on täysin epärealistinen ja mahdoton sellaisenaan toteuttaa. Kahta luokallista lapsia Monikylään & Talsoilaan ja luokallista muihin keskustan kouluihin ei mitenkään tulevaisuudessa tule riittämään.

Millään Suomen kaupungilla, Forssallakaan, ei ole taloudellista mahdollisuutta ylläpitää 12–14 oppilaan opetusryhmiä läpi kouluverkon eikä se ole pedagogisestikaan järkevää. Kouluverkko voidaan toki pitää entisellään, mutta se merkitsee hyvin nopeasti yhdysluokkia kaikkiin keskusta-alueen kouluihin ja tilojen merkittävää vajaakäyttöä kaikissa alakouluissa Koijärvi pois lukien. Ja tähän asiaan aidosti vaikuttavia ja järjellisesti toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja on vähän tarjolla.

Esimerkinomaisesti ensi syksystä Kuhala ja Tölö ennakoivat Monikylää yhdistämällä 1. luokan, silti määrä jää n. 22 lapseen. Heikalle on menossa n. 18 lapsen ryhmä ja kaikki muut 1. luokat aloittavat näillä näkymin maksimissaan 15 lapsen ryhmäkoolla. Ilman hallituksen koronatukea kunnille olisi jo nyt ollut välttämätöntä aloittaa pari-kolme yhdysluokkaa toisaalla ja tiivistää Talsoila yhteen 1. luokkaan. Koronatuen loppuessa ja sote-uudistuksen häämöttäessä kulman takana ja viedessä leijonaosan kunnan verokertymästä tämä näkymä on se vuotuinen vaihtoehto, joka meillä on aivan lähitulevaisuudessa edessä.

Viranhalitjoiden tehtävänä on tuottaa faktoihin pohjaavaa, ennakoivaa tietoa päättäjille. Näin silloinkin, kun esille tuotavat tosiasiat eivät ole niitä kaikkein miellyttävimpiä kuultavia sen paremmin kuntalaisille kuin päättäjillekään ja johtavat myrskyn silmään pääsemiseen.

Päättäjät tekevät sitten päätöksen ja sen mukaan sitten taas toimitaan seuraavaan myrskyyn saakka.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti