Mielipiteet

Kriisin poliittinen johtajuus

Massiivisen koronatiedotuksen ohella ovat toimittajat eri medioissa pohtineet kriisin vaikutusta talous- ja työelämään, mutta arvioita poliittisesta johtajuudesta on myös esitetty. Historia kertoo, että yhteiskunnalliset kriisit nostavat kunkin valtion poliittisen johdon keskiöön, mikä vaatii toisenlaista johtamista kuin normaalioloissa.

Hyvin selvästi näyttää siltä, että muutamia vuosia meilläkin vallinnut jyrkkä vastakkainasettelu ja vihapuhe ovat jääneet taakse. Eduskunnassa on oppositio, mutta se hakee rooliaan. Poliittinen päätöksentekijä joutuu nojautumaan nyt asiantuntijatietoon. Olennaista on sen läpinäkyvyys. Toisin on diktatuureissa: Euroopassa Unkari, sitten muualla Venäjä, Kiina, Brasilia.

Meillä Suomessa poliittinen päätöksentekokoneisto toimii hyvin. Pääministeri Sanna Marin kuuntelee eri näkemyksiä ja tekee yhteistyötä tasavallan presidentin kanssa. Päätökset ovat poliittisia, mutta eivät yksipuolisia. Rajoitukset perustellaan hyvin, ja samalla varotaan luomasta paniikkia: ”Kyllä koiraa voi käydä ulkoiluttamassa.”

Seuraaviin vaaleihin on aikaa, mutta pääministerin kyky johtaa vaikeassa tilanteessa ei unohdu kokonaan. Marin saa aina kaikissa tiedotustilaisuuksissa ykkösroolin. Häneen verrattuna valtiovarainministeri Katri Kulmuni on edelleen vaikeuksissa; hänen on vaikea profiloitua. 1990-luvun alun talouskriisissä Iiro Viinasen tapainen esiintyminen tiukkana talouden vartijana pääministeri Esko Ahon rinnalla ei ole nyt mahdollista.

Edellinen pääministeri Juha Sipilä taas yritti kaikin tavoin luoda kriisitietoisuutta, mutta epäonnistui tässä pahoin, koska kansan mielestä maassa ei ollut vielä sellaista kriisiä, joka olisi vaatinut hallituksen tekemiä toimenpiteitä. Valtion velan kasvu ei ollut tällainen kriisi.

Vuoden 1973 öljykriisi aiheutti nykyistä paljon voimakkaampia rajoituksia: asuintilojen ylin lämpötila 20 astetta, autotallien lämmitys kiellettiin, eikä liikkeiden näyteikkunoita saanut valaista sulkemisen jälkeen. Tämä hyväksyttiin, koska myös kansa koki, että oli tosi kyseessä. Maassa oli Kalevi Sorsan hallitus, mutta pääministerit olivat 1970-luvulla presidentti Urho Kekkosen ”taskussa”. Muiden profiilin nosto oli mahdotonta. Vasta Mauno Koivisto muutti tilanteen vuodesta 1979 alkaen.

Suomen ulkopuolella Ranskassa korona on poistanut keltaliivit kaduilta, kun presidentti Macron on antanut Pariisiin ulkonaliikkumiskiellon. Hän on selvästi osoittanut hyvää kriisijohtamista, mikä nostaa hänen alas vajonnutta kannatustaan. Jos hän toimii yhtä hyvin jatkossa, maan poliittinen tilanne on täysin toinen kuin ennen koronaa.

1900-luvun tunnetuin kriisijohtaja on ollut Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill 2. maailmansodan aikana. On sanottu, että vain hän kykeni pelastamaan maansa Hitlerin armeijan hyökkäykseltä kesällä 1940. Hän hävisi kuitenkin parlamenttivaalit keväällä 1945, koska hän vaalikampanjassaan edelleen ”kävi sotaa”, eikä kyennyt menemään eteenpäin rauhan aikaan.

USA:ssa presidentti Trump – ”Minä itse” – hoiti huonosti koronakriisin alkuvaiheen vähätellen sitä, mistä tuli voimakasta kritiikkiä. Hänpä otti sitten käyttöön taas tyypilliset näyttävät toimet kieltäen lennot Euroopasta Amerikkaan. Tämä hyväksyttiin kansan keskuudessa, mutta viimeinen tiedotustilaisuus meni taas pieleen. Toimittaja kysyi, mitä sanottavaa hänellä on kansan pelkoihin. Trump menetti hermonsa ja ryhtyi haukkumaan toimittajaa. Hänen tapansa luottaa vain omaan käsitykseensä ja sivuuttaa asiantuntijatieto ei nyt kerta kaikkiaan toimi lainkaan. Ehkä hän häviää syksyn vaalit – missä olosuhteissa ne sitten pidetäänkään.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

5.12.2020