Mielipiteet

Kuntavaalit nyt tai vuoden kuluttua? Ehdotankin kuntavaalien ja aluevaalien yhdistämistä vuonna 2022

Kuva: Soile Toivonen
Kuva: Soile Toivonen

Kuntavaalit ovat ovella ja koronaepidemia jatkuu ja saattaapa jopa pahentua. Parhaassakin tapauksessa se saadaan hallintaan joskus syksyllä.

Epidemia vaikuttaa takuuvarmasti äänestysintoa vähentävästi. Kuntavaalien äänestysprosentti on ollut muutenkin alhainen. On ollut arvioita siitä, että se näissä olosuhteissa saattaisi jopa jäädä alle 50 %:n. Ehkä ei kuitenkaan. Uskallan kuitenkin ennustaa, että jos kuntavaalit pidetään nyt, tulee äänestysaktiivisuus olemaan kaikkien aikojen alhaisin. Se on kunnallisdemokratian kannalta todella huolestuttavaa.

Ikuisuuskysymykseksi luonnehditun SOTE-uudistuslain oletetaan tulevan valmiiksi kevään aikana. Lakiehdotuksesta on karsittu pois kaikki maininnat sen alkuperäisestä tarkoituksesta. Tärkeintä on vain saada perustettua maakunnat tai hyvinvointialueet tai miksi niitä nyt kutsutaan. Jopa vaatimus yhdenvertaisista palveluista pitää unohtaa, jos Uudenmaan alueen ratkaisu pitää hyväksyä. On siinä perustuslakivaliokunnalla pureksimista.

Oletetaan, että SOTE-lait hyväksytään. Silloin ensimmäiset aluevaalit pidettäisiin vuoden 2022 keväällä ja kuntien tehtävät muuttuisivat radikaalisti. Vuonna 2021 kunnanvaltuustot olisivat suurissa vaikeuksissa, kun ne eivät kunnolla tietäisi, mistä heidän tulisi päättää.

Yhdistämällä kuntavaalit ja aluevaalit vuonna 2022 vaalien kiinnostavuus varmasti lisääntyy ja sitä myöten äänestysaktiivisuus. Tulevat kunnanvaltuutetut olisivat silloin myös tietoisia, mistä asioista he tulisivat päättämään. Nykyiset kunnanvaltuustothan voivat jatkaa toimintaansa aivan normaalisti ilman vaikeuksia.

Ehdotankin kuntavaalien ja aluevaalien yhdistämistä vuonna 2022. Vasta silloin päätetään kuntien toiminnasta.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti