Mielipiteet

Kuoleman kello

Lainasin Tammelan kirjastosta 11.5. Mauno Saaren kirjoittaman kirjan Kuoleman kello. Saari on ent. Helsingin Sanomien toimittaja sekä Suomen Kuvalehden, Uuden Suomen ja Iltalehden päätoimittaja.

Tunsin kirjailijan entuudestaan ja pidän häntä erittäin älykkäänä. Olin lukenut häneltä aikaisemmin kaksi kirjaa. En osannut arvata tätä kuvitteellista kirjaa niin kiinnostavaksi kuin miksi se osoittautui. Kirja on painettu 2017, mutta sitä voisi luulla vasta 2021 valmistuneeksi, jälkeenpäin keksityksi ennustukseksi.

Punaisena lankana näyttää olevan rikoksen salaaminen ja sen selvittely. Näin jälkeenpäin rikoksen nimeksi voisi jo ilmoittaa KORONA. Lääkärit kehittelevät pandemian, jonka tarkoitus on poistaa valikoivasti sairaat ja vanhukset pois yhteiskuntaa rasittamasta. Ennustus on muuttunut nopeasti todeksi.

Kuin sivujuonteena kirjassa on rikollisuuden voimakas kasvu Euroopassa. Kuulin joku päivä sitten, miten korona on vaikuttanut rikollisuuden kasvuun Etelä-Amerikassa. Maaseudulla pieni kirkko, joka on ollut suljettuna maaliskuun alusta alkaen, on nyt ryöstetty aivan paljaaksi. Sitä käytti alkuvuodesta vielä 100–200 ihmistä viikoittain.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

29.11.2020

Fingerpori

comic