Mielipiteet

Kyllä isä/kepu osaa – Mitä tuleman pitää, kun päästään todella kuntavaalien kynnykselle?

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko tuotti kehysriiheen omat jännitysmomenttinsa. Kuva: Arttu Laitala
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko tuotti kehysriiheen omat jännitysmomenttinsa. Kuva: Arttu Laitala

Aikoinaan TV:ssä pyöri ”Kyllä isä osaa” -sarja. Viime päivien tapahtumien pohjalta tuli nimimerkille ”Hämmästynyt 2021” ylipääsemätön kiusaus vääntää otsikko ”Kyllä kepu osaa”.

Siteeraamalla erästä entistä puheenjohtajaa, valtionvarainministeriä ”aivan aluksi haluan ..” en kiittää äänestäjiä, ainoastaan todeta, että kirjoitus ei ole tarkoitettu pahantahtoiseksi, ei ketään vastaan tai kenenkään puolesta.

”Kyllä kepu osaa” -draamasta olemme kansalaisina voineet seurata kahta viimeistä tuotantokautta, joista molemmista jäljempänä tiivistelmäni otsikkotasolla.

Toisen tuotantokauden 2020–2021 jaksot; Osa 1. Pääministeri vaihtoon tai ”kinttaat tiskiin”. Päätähtenä esiintynyt Katri Kulmuni toistellen suuhun laitettuja sanoja. Lopputuloksena Kulmuni päätettiin lähettää esiintymisvalmennukseen tunnetuin seurauksin.

Osa 2. Kuntavaalien lähestyessä. Nyt topakkana päätähtenä esiintyi Annika Saarikko ja Antti Kurvinen julisti taustalla: ”Punamultahan tämän piti olla”.

Mitä tuleman pitää, kun päästään todella kuntavaalien kynnykselle? Mahdollisesti jakson nimi voisi olla Daavid ja Goljat – kun kepu ja perussuomalaiset taistelee samoista äänistä samoilla aseilla.

Onko loppuhuipennuksena toiselle tuotantokaudelle Fillarilla Antin kanssa presidentinlinnaan?

Mitä muuta jännittävää tapahtuukaan kunta-eduskuntavaalien välissä, nähtäväksi jää.

Ensimmäisen tuotantokauden jaksot muistamme vielä hyvin; – Maisemakonttori ja vatulointi – Suihkarilla Riikkan kanssa Kultarantaan – Liikennekaari, suurin uudistus auton keksimisen jälkeen – Uusi taksilaki mullistaa kaiken – SOTE kiville, pääministeri lähti eduskunnasta vaalikentille -.

Palatkaamme nyt asialinjalle. Hallitusviisikolle ja erityisesti pääministeri Sanna Marinille onnittelut tuloksista koronan hoidossa, konsensuksesta ja ratkaisuhakuisuudesta, joka tässä tilanteessa on ennen kaikkea Suomen ja suomalaisten etu, toivottavasti useimmat sen ymmärtää.

Toivotaan kaikille hallituspuolueille, erityisesti keskustalle, kannatuksen kasvua sillä näin turvataan parhaiten hallitustyön jatkuvuus, toimintakyky ja Suomen etu.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti