Mielipiteet

Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan

Noin lauloi Georg Malmsten 30-luvun iskelmässä. Se tulee mieleen eri tv-kanavien kiihkeistä pikavippien – korjaan: vakuudettomien kuluttajaluottojen – mainoksista. Korvia pitää höristää: voiko korko todella olla 50%, joutuuko maksajaksi noin vain velallisen nimeämä henkilö? Ensi syksyn tuoma raja korolle on 20%. Siinäkin on matkaa pankkilainan korkoon. Mainokset jatkavat seireenilaulua. Vanha viisaus velasta veljenä otettaessa, veljenpoikana maksettaessa unohtuu jatkuvassa rahantarpeessa.

Raamatussakin otetaan kantaa lainaan ja korkoihin. Ennen pakkosiirtolaisuuden aikaa (Baabelin vankeus v.597,586-538 eKr.) israelilaiset olivat maanviljelijöitä ja karjanhoitajia, eivät kauppakansaa. Liiketarkoituksiin tarvittava laina oli heille vieras.

Lainaa ottivat vain köyhät, eikä heiltä saanut ottaa korkoa kuin nimeksi. Babyloniassa israelilaiset oppivat kaupankäynnin. Siellä korko oli 20, jopa 40%. Mooseksen laki salli koronoton ulkomaalaisilta, vakuutena pantit ja maksusitoumukset. Jos velallinen ei selvinnyt sitoumuksestaan, hän joutui perheineen velkavankeuteen eli orjuuteen enintään kuudeksi vuodeksi. Jeesus puolestaan kehotti auttamaan tositarpeessa olevaa lähimmäistä, jopa vihollistakin.

Varhaiskeskiajalla Raamatun kohtia tulkittiin niin, että rahanlainaaminen korkoa vastaan oli Jumalan tahdon vastaista.

Korkokielto oli voimassa talouselämän laajentuessa 1100-luvulla. Sen tueksi otettiin kreikkalaisen Aristoteleen raha- ja korkoteoria. Kielto koski vain suoranaista rahan lainaamista, ei sopimuksia, joissa sijoitettiin varoja yhteisiin yrityksiin. Myöhäiskeskiajalla käsitykset muuttuivat. Kaupan, kaupunkien ja valtakuntien toimintaa rahoitettiin korollisilla luotoilla. Myös islaminuskoon kuuluneella tiukalla korkokiellolla oli vaikutuksia islamilaiseen talousetiikkaan.

Shakespeare kirjoitti 1500-luvun lopulla näytelmän Venetsian kauppias. Köyhä hyväsukuinen Bassanio pyytää kauppiasystävältään Antoniolta 3000 dukaatin lainaa kosiakseen Portiaa. Antonion varat ovat kiinni odotetussa laivalastissa. Hän lainaa rahat juutalaiselta Shylockilta.

Ellei lainaa makseta takaisin määräaikaan mennessä, saa Shylock leikata Antoniosta naulan lihaa. Tulee tieto Antonion laivan haaksirikosta.

Velan maksuaika umpeutuu, Shylock vaatii naulansa lihaa. Portia pukeutuu oikeuden tuomariksi ja hyväksyy Shylockin vaatimuksen. Ehtona kuitenkin on, ettei vuodateta pisaraakaan sopimukseen kuulumatonta verta. Sopimus mitätöityy.

Kirkon koronottokielto ei koskenut juutalaisia, joille keskittyi varhainen pankkitoiminta. Pankki-sanakin on peräisin rahanvaihtajien penkeistä. Nykykatsoja ei ehkä pidä Venetsian kauppiasta komediana, vaan pohtii Shylockin katkeruutta ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan.

Kaikkee muuta on, paitti rahhaa, ja kyllä yhtä lajia pian saa, sanottiin Ypäjällä. Hämeenlinnassa tiedettiin: Kaikkija rahalla saa paitti Jumalan armoo ja linnun piimää. Viimeksi mainittu oli jotain todella harvinaista, ihmeellistä ja uskomatonta.

Pikavipin saa helposti ja nopeasti. Aina tulee kuitenkin laskun ja maksamisen aika. Se onkin sitten totinen paikka. Ei voi vedota: Pappa betalar!

Liisa AhtiForssa