Mielipiteet

Keskustelu työelämätietoiskuista jatkuu – “Kysymys on hyvistä tavoista”

Kiitos Sirkka Ylanderille, joka ansiokkaasti toi esille kaikki työntekijän oikeudet ja työnantajan velvollisuudet kirjoittaessaan, että työntekijän somepersoona ei kuulu työnantajalle.

Matkalippu tulevaisuuteen -projektissa oli kysymys hyvistä tavoista. Sosiaalisen median ja netin osuudessa kävimme asioita läpi sananvapauden näkökulmasta. Meillä kaikilla on oikeus tuoda esille mielipiteemme, mutta se pitää sisällään myös vastuun kunnioittaa toisten mielipiteitä.

Netissä tapahtuva kiusaaminen ja vihapuhe ovat yhä enemmän esillä julkisuudessa. Se vaikuttaa negatiivisesti jo demokratian toteutumiseen. Siksi meidän viestimme nuorille on, että netissä kuuluu käyttäytyä hyvin tapojen ja lakien edellyttämällä tavalla, aivan kuten me käyttäydymme kasvokkain tapahtuvassa sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Nuorten on hyvä ymmärtää, että se mitä nyt kirjoittaa verkkoon, voi nousta myöhemmin esille estäen vaikka halutun urakehityksen. Miten kävi esimerkiksi kansanedustaja Hussein al-Taeelle.

 

Ja mitä stalkkaamiseen tulee, työnantaja ottaa aina selville työntekijän taustoista ennen palkkaamista. Jos jonkun henkilön tiedetään riehuvan toistuvasti kylillä, ei sellaista henkilöä haluta varmastikaan töihin omaan yritykseen. Sama koskee verkossa tapahtuvaa riehumista. Sometörttöilyä ei ole siis ollenkaan syytä vähätellä mistään näkökulmasta.

Päinvastoin, me toimme tietoiskuissamme esille törttöilyn toisen puolen. Some on tänä päivänä suuri mahdollisuus rakentaa itsestään positiivista työntekijäkuvaa.

On hyvä, että meillä on lakeja pitämässä huolta oikeuksistamme. Aina välillä unohtuu kuitenkin ne velvollisuudet. Työntekeminen on suuressa murroksessa. Työntekijät nähdään suurena voimavarana, jolla rakennetaan menestykseen johtavaa yrityskulttuuria. Silloin on todella tärkeää, että työntekijän käytös on työnantajan arvojen mukaista. Tuskin yksikään työnantaja näkee verkossa törttöileviä voimavarana.

Uusimmat