Mielipiteet

Lakisääteisen kriisiavun järjestäminen ei toteudu – Kun elämä tiputtaa ihmisen polvilleen, yhteiskunnan tukiverkon pitäisi ottaa koppi

Kuva: Soile Toivonen
Kuva: Soile Toivonen

Kerrataanpa hieman, miten kuntia ohjeistetaan kriisiavun antamisesta. Lähteenä on käytetty kuntien käyttöön laadittua sosiaali- ja terveysministeriön laatimaa opasta Traumaattisten tilanteiden psykososiaalinen tuki ja palvelut.

Psykososiaalisen tuen ja palvelujen järjestäminen on osa kuntien vastuulla olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Meillä toteuttajana on Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä.

Traumaattinen äkillinen järkyttävä tapahtuma tapahtuu tyypillisesti ilman ennakkovaroitusta ja kontrolloimattomasti. Tapahtuma muuttaa usein keskeisiä elämänarvoja ja aiheuttaa elämässä suuren muutoksen. Arkielämän traumaattisia kriisejä aiheuttavia tilanteita ovat esimerkiksi vakavat onnettomuudet ja äkilliset kuolemat. Suurimmalla osalla ihmisiä äkillisen järkyttävän tapahtuman jälkeiset psyykkiset oireet lievenevät huomattavasti muutamassa päivässä ja menevät kokonaan ohitse muutaman viikon kuluessa.

Oikea-aikaisella alkuvaiheen tuella pyritään muun muassa ennaltaehkäisemään varsinaisten psyykkisten häiriöiden kehittymistä. Sokki- ja reaktiovaiheessa huolehditaan perustarpeista, tarjotaan käytännön apua ja neuvontaa. Mikäli ihminen ei juuri sillä hetkellä halua apua, hänelle kerrotaan mistä apua tarvittaessa saa ja mahdollisesti ohjataan vertaisryhmiin.

Psykososiaaliseen tukeen ja palveluihin kuuluvat keskeisenä osana monimuotoinen sosiaalityö ja palvelut psyykkisen ensiavun rinnalla. Perusturvan järjestäminen sosiaalitoimen kautta tukee ja on myös psyykkistä ensihoitoa.

Ja miten tämä toteutuu käytännössä? Oman kokemukseni perusteella eipä juuri mitenkään.

Perhettäni, kolmea alaikäistä lasta ja minua, kosketti äkillinen ja yllättävä kuolemantapaus, joka muutti pysyvästi arkeamme ja loppuelämäämme. Ilmoitin asiasta hätäkeskukseen, paikalle tulivat poliisit. Mutta kriisiapua ei kuulunut. Ei minkäänlaista. Omalla sinnikkyydelläni löysin ovet, josta apua saimme. Eri ovi tietenkin jokaiselle perheenjäsenelle.

Neljän päivän kuluttua tapahtuneesta lastensuojelu soitti ystävällisen tarkastussoiton poliisin lastensuojeluilmoituksen vuoksi, mutta mitään apua sieltä ei tarjottu. Koska resurssit ovat vähissä. Perheneuvolasta en ikinä tavoittanut ketään. Siellä puhelimeen vastataan pääsääntöisesti (näin lukee verkkosivuilla) silloin kun tavoittelin, mutta en tavoittanut ketään eikä takaisinkaan soitettu.

Eivät kovin hyvin toteutuneet kunnan velvoitteet. Olisin ottanut vastaan ihan kaiken avun ja huolenpidon. Kunpa joku olisi edes ollut huolissaan, missä lapset nyt ovat, onko heillä ruokaa, jaksanko minä huolehtia heistä, miten pärjäämme taloudellisesti. Jaksanko järjestää hautajaiset ja mistä voin pyytää apua eri tarpeisiin.

Kun elämä tiputtaa ihmisen polvilleen, yhteiskunnan tukiverkon tulee ottaa koppi. Ihmisen ja perheen mentävää reikää siinä ei saa olla.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti