Mielipiteet

Lakkaamaton suorituskierre

Onko koululiikunnan epäreilu arviointi joskus ärsyttänyt sinua? Tai onko jatkuva suorittaminen tuntunut epämukavalta? Kuvittele itsesi seisomaan puolialasti luokkatoveriesi eteen uimahalliin samalla kamppaillen huonon itsetunnon kanssa. Itseäni on aina hiertänyt koululiikunta monella tavalla, enkä varmasti ole ainoa tämän ajatuksen kanssa.

Koululiikunta on oppiaine, joten myös siinä voi kokea vaikeuksia, kuten muissakin aineissa. Tämän takia oppilaat pitäisi ottaa yksilöllisesti huomioon. Jatkuvien tulosten kaivaminen voi olla rasittavaa, varsinkin kun käytössä ovat tiukat arviointitaulukot. Kaiken lisäksi näihin testeihin ei harjoitella ollenkaan, kuten esimerkiksi muissa aineissa koealueeseen tulevat aiheet käsitellään läpi tunneilla. Myös joukkuelajit, etenkin joukkueiden valinta saattaa rasittaa nuoria, jotka ovat herkässä iässä.

Liikunnan aiheuttaessa ahdistusta nuori tuskin innostuu liikkumaan vapaa-ajallaan. Opetushallituksen mukaan koululiikunnan pitäisi vaikuttaa myönteisesti oppilaan kokemuksiin liikunnasta.

Vaihtoehtoisesti liikkua voisi pienemmissä ryhmissä tai tehdä joukkuelajeihin sääntömuutoksia, jotta ujoimmatkin oppilaat pääsisivät mukaan peleihin jäämättä harrastajien jalkoihin. Toki pitää huomioida, että koululiikunnassa pyritään suorittamaan lajia mahdollisimman todenmukaisesti. Nämä säännöt voisi opettaa, mutta koululiikunnassa voidaan silti pelata sääntömuutoksilla.

Jatkuvasta suorittamisesta tulisi kevyempää, jos kaikki muut oppilaat eivät tuijottaisi vierestä. Tätä voidaan toteuttaa antamalla muille oppilaille korvaavaa tekemistä. Pienetkin muutokset voivat auttaa. Jos ennen näitä testejä varattaisiin tunti testien tehtävien harjoitteluun, voisi tämä parantaa tulosta.

Koululiikuntaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, sillä nykyään sitä ei oteta tosissaan. Kaikki oppilaat pitää huomioida yksilöinä koululiikunnassa, kuten muissakin aineissa. Monet teinit kokevat paineita ollessaan herkässä murrosiässä, joten myös psyykkiset ongelmat pitäisi huomioida liikunnan opetuksessa.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat