Mielipiteet

Lomailijoitako vain – Länsimaat jättivät kouluttamatta Afganistanin oman sotaväen

Pako Afganistanista on saanut vauhtia Talebanin otettua vallan maassa. Kuva: MOHAMMAD JAVADZADEH HANDOUT
Pako Afganistanista on saanut vauhtia Talebanin otettua vallan maassa. Kuva: MOHAMMAD JAVADZADEH HANDOUT

Ja olihan siellä Europpalaisiakin mm. Suomalaisia. He jättivät sinne täydellisen tyhjiön sieltä poistuttuaan. Tämän tyhjiön nyt täyttää Talibanit, kun heillä on siihen hyvä mahdollisuus.

Eikö amerikkalaisten ja yhtä hyvin eurooppalaisten pitänyt kouluttaa sinne Afganistanin oma sotaväki, joka huolehtii maan turvallisuudesta, kun he poistuvat aikanaan? Näin ei kuitenkaan tehty, mutta miksi ei tehty?

Näin ei parissakymmenessä vuodessa saatu kuitenkaan mitään aikaan ja sieltä puuttuu nyt täysin maan turvallisuudesta huolehtiva armeija.

Tästä tuleekin mieleen, että mitä tekivät nämät ”hirveät” joukot siellä?

Olivatko he vaan lomailijoita?

Olivatko he vaan siellä, että Taliban pysyy loitolla, mutta mitään ei tehty sen eteen, että ne pysyisivät jatkossakin? Eli he täysin laiminlöivät afgaanien koulutuksen huolehtia oman maansa asioista ja täydellisestä turvallisuudesta.

Mitä tämä kaikki maksoi meille maltaita, jotka pidämme yllä YK:a, ja vielä huolehdimme näiden joukkojen olosta vuosikaudet siellä, ja aivan turhaan? Se maksoi maltaita, kuten sanotaan ja nyt sadon korjaa Taliban.

Vastuu tästä lankeaa YK:lle ja yleensä läntisille maille, jotka joukkojaan Afganistanissa pitivät nämä parikymmentä vuotta. Nyt Afganistan jää tyhjän päälle ja Taliban kävelee jo Kabulin aukiollella porteilla.

Nyt Eurooppalaisetkin maksavat jälkilaskua siitä, että sankat joukot Afgaanipakolaisia etsivät uutta kotimaata. Toivottavasti se heille myöskin annetaan, kun maa jätettiin ilman turvatoimia.

Uusimmat

Fingerpori

comic