Mielipiteet

Loppiainen, viimeinen joulunajan pyhä – Loppiaisesta alkavat härkäviikot ja reikäleivät tai selkäviikot ja läpileivät

Loppiaistulet palavat taas tänään Härkätiellä. Kuva: Saija Pennanen
Loppiaistulet palavat taas tänään Härkätiellä. Kuva: Saija Pennanen

Loppiainen lopettaa joulunajan pyhien sarjan, mistä sen nimikin kertoo.

Egyptin gnostilaiset varhaiskristityt alkoivat viettää 200-luvulla Jeesuksen syntymäpäivää loppiaisena eli 6.1. joka oli Egyptissä talvipäivänseisauksen ja Niilin veden juhla. Roomalaisten kristittyjen mielestä Jeesuksen syntymäpäivä oli 25.12., joka vakiintui omaksi juhlapäiväkseen. Loppiaisen kirkolliseksi sisällöksi jäi Jeesuksen kaste ja epifania, Jeesuksen jumaluuden ilmeneminen. Ortodokseille loppiainen on yhä suurempi juhla kuin muille kristityille.

Keskiajalla loppiaisen vietto korostui kolmen itämään tietäjän nimikkopäivänä, Jeesuksen pakanoille ilmestymisen juhlana. Kolme itämaiden viisasta, Kaspar, Melkior ja Baltasar, vaelsivat kertomuksen mukaan tähden ohjaamina Beetlehemiin ja löysivät Jeesus-lapsen seimestä.

Miehet toivat lapselle lahjoina kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Vanhoissa kuvissa heidät nähdään eri-ikäisinä, pukujensa perusteella eurooppalaisena, aasialaisena ja afrikkalaisena, kolmen vanhan tunnetun maanosan henkilöhahmoina. Kasparin mustaihoisuus on viime aikoina nähty rasistisena, mutta vanha selitys sanoo kaikkien kansojen ja kaikkien ikäryhmien tulevan kumartamaan Jeesus-lasta. Tietäjien lahjat on nähty Jeesuksen tulevaksi tehtäväksi: kulta merkitsee kuninkuutta, suitsukkeet rukouksia ja pappeutta, mirha uhrikuolemaa.

Itämaan tietäjät rantautuivat Saksan kautta Suomeen tiernapoikina, ”Sternsingen” eli tähtilauluna. He ovat kuningas Herodes, sotamies Knihti. Muriaanien kuningas ja Mänkki, tähdenkantaja. Aikanaan pohjoisen tiernapojat olivat köyhiä koulupoikia, jotka kiersivät esiintymässä opiskelurahoja ansaitakseen. Perinne elää yhä.

Karjalassa vanha kansa tarkkaili loppiaisena samoja enteitä kuin muualla Suomessa uutenavuotena. Erityisesti lähteet, avannot ja kaivonkannet olivat tarkkailupaikkoja. Niihin Vetehisen uskottiin nousevan kertomaan tulevista kohtaloista. Inkerissä loppiaisena piirrettiin ovipieliin ja ikkunan sivuihin suojaksi ristit.

Monille nykysuomalaisille loppiainen on joulunajan perinteinen lopetus: kyläilyä ja seurustelua, viimeisten joulun herkkujen rääpiäisiä.

1800-luvulla pidettiin komeita loppiaistanssiaisia. Lapset saivat ryöstää joulukuusesta piparit, omenat ja karamellit. Kuusi sai lähteä neulasia karistamatta. Keski-Euroopassa loppiaisena piilotettiin ruokiin onnea tuovia esineitä, kuten sormus, kolikko tai nukke. Piilotetun pavun löytäjä teetti muilla hupsuja hommia. Ruotsissa pavun tilalla oli puuroon kätketty manteli. Sieltä tapa tuli meillekin, ei loppiaiseen, vaan jouluun liittyvänä.

Loppiainen on virallinen vapaapäivä. Työmarkkinajärjestöt painostivat siirtämään vuoden 1973 kalenteriin loppiaisen, helatorstain ja toisen helluntaipäivän lauantaiksi, pois arkista työviikkoa rikkomasta. Vuoden

1992 almanakkaan vanhat kirkkopyhät palasivat entisille paikoilleen, eli loppiainen on taas 6.1. Kaksipäiväinen helluntai jäi yksipäiväiseksi sunnuntaijuhlaksi.

Loppiaisesta alkavat härkäviikot ja reikäleivät tai selkäviikot ja läpileivät. Sanonnat kertovat sydäntalven kovuudesta suomalaisen talonpojan elämässä. Herkkuruokien ja lämpimässä makoilun aika on ohi.

Arki on edessä.

Liisa Ahti

Forssa

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic