Mielipiteet

Lukion merkitys lisääntyy

Aiemmin pidin tuhlauksena sitä, että kaksi kolmasosaa ikäluokasta suorittaisi lukion. Tilanne on nyt toinen, kun peruskoulutodistuksen arvo on romahtanut. Sehän ei aina välttämättä takaa edes peruskirjoitus-, luku- ja laskutaitoa.

Ylioppilastodistus on sen sijaan virallinen valtakunnallinen todiste siitä, että sen haltija pystyy ja haluaa opiskella. Se ei kuitenkaan vielä anna ammattipätevyyttä mihinkään työhön.

Sitten alkaa varsinainen ammattikoulutus korkeakoulussa, ammattikoulussa tai työpaikassa. Mielenkiintoinen vaihtoehto on lukio ja ammattikoulu samaan aikaan

Mennessään ammattikouluun ylioppilas ”menettää” kaksi vuota. Mutta saahan hän vähän laajempaa yleissivistystä ja ylioppilaslakin, joka on ainakin äideille tärkeää.

Yrjö Saraste


Uusimmat