Mielipiteet

Luonnon ja tuulivoiman konflikti – uusia puita kaadettujen tilalle

Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela

Suomen luontopäivää juhlittiin 28.8. ja sen kunniaksi liputettiin. Kun luonto on uhattuna, niin silloin uhan alla ovat myös ilmasto, ihmisten terveys ja maisemat.

Suomi on Euroopan potentiaalisin ja nopeimmin kasvava tuulivoimamarkkina. Aivan kuin tämän pienen syrjäisen kansan velvollisuus olisi pelastaa maailma tuulivoiman avulla.

Tämä kehitys on johtanut konfliktiin luonnon ja tuulivoiman välillä. Tuulivoimaloita ei saa rakentaa lähelle asutusta melun aiheuttamien terveyshaittojen takia, ne tulee viedä metsiin ja usein koskemattoman luonnon tai virkistysalueen keskelle, jolloin niiden haitat kohdistuvat luonnon monimuotoisuudelle, eläimille, linnuille, kasveille sekä maisemille.

Suomea suuremmassa metsätalousmaassa, Saksassa, useassa osavaltiossa tuulivoimarakentaminen on kielletty metsäalueilla. Metsien merkitys siellä on tunnistettu hiilinieluina ja ihmisten hyvinvoinnin sekä terveyden ylläpitäjinä.

Mikään energian tuotantomuoto, teollinen tai muukaan toiminta ei vaadi niin suuria maapinta-aloja ja ilmatilaa kuin tuulivoimatuotanto. Kilpailua käydään maa-alasta luonnon ja tuulivoiman kesken. Jos tuulivoimarakentamista ei saada pysäytettyä tai hillittyä, niin on löydettävä keinoja haittojen poistamiseksi ja kompensoimiseksi.

Esimerkkinä on rallijärjestäjä, joka istuttaa puita kompensoidakseen tapahtumansa päästöjä. Tuuliyrityksen tai sille maansa vuokranneen tulee istuttaa uusi puu jokaisen tuulivoimalan takia kaadetun puun tilalle luonnon kannalta oikeaan paikkaan. Tuuliyritysten tulisi myös maksaa maisema- ja luontotuhoistaan luonnonsuojelun hyväksi.

Maanomistaja voitaisiin velvoittaa maksamaan vuokratuloistaan osuus luonnonsuojelutoimenpiteisiin samoin kuin kunnat tietty osuus kiinteistöverotuloistaan. Hankekehittäjiltä, tuuliyrityksiltä, maanvuokraajilta ja kunnilta voidaan myös edellyttää rahoitusta luonnonsuojelututkimuksiin, lintujen suojeluun ja ympäristöalan opetukseen.

Samoin tuuliteollisuusalan etujärjestön tulisi maksaa ihmisten- ja luonnonsuojelusta.

Uusimmat

Fingerpori

comic