Mielipiteet

Luopuminen kiinteistöverosta

Kunta ja valtio verottavat kansalaisiaan jo kohtuuttoman paljon ja moninkertaisesti. Suomi on verotuksessa kärkimaita muihin maihin verrattuna.

1) Suomessa ihmisillä on oltava asunto joko kerros-, rivi- tai omakotitaloissa. Ei voi ainakaan talvella asua teltassa. Ihmisiä kannustetaan ostamaan omia asuntoja ja pitämään ne hyvässä kunnossa.

2) Suomessa ei pitäisi rangaista omasta asunnosta eikä kerätä kiinteistöveroa. Kiinteistövero rajoittaa tontille rakentamista, vaikka olisi rakennusoikeutta, esimerkiksi varastorakennuksista monet ovat luopuneet veron takia.

3) Kun kasvua haetaan Suomelle, olisi ykkösaihe kiinteistöverosta luopuminen ja näin saisimme uusia sijoittajia maahan. Ihmiset voisivat muuttaa asumaan tänne sekä tuomaan tuloveronsa tänne. Yritykset toisivat mukanaan uutta työvoimaa tällekin alueelle. Kasvua ja veroja se toisi ehdottomasti enemmän kuin kiinteistövero.

4) Kiinteistövero on vielä kaiken lisäksi tasavero, joka eriarvoistaa ihmiset, ja köyhät siitä eniten kärsivät.

Olisiko tästä uusille tuleville ehdokkaille vihje miettiä menestystä koko Suomelle!

Aila LahtinenForssa

Asiasanat

Uusimmat