Mielipiteet

Luottamusta on monenlaista

Postin toimintaa on riepoteltu monelta taholta. Pääministeri Rinne ei luottanut omistajaohjauksesta vastaavaan ministeri Paateroon, vaan ohjeisti häntä julkisesti. Ministeri Paatero ilmaisi sitten luottamuksensa Postin hallituksen puheenjohtaja Pohjolalle. Tämä puolestaan antoi täyden luottamuksensa Postin toimitusjohtaja Maliselle. Tämä ei kuitenkaan luottanut itseensä, vaan erosi. Postin henkilökunta ei ole enää pitkään aikaan luottanut postin johtoon. Kansalaisten luottamus postin toimintaan on kadonnut jo vuosia sitten.

Itse menetin luottamukseni Postin toimintaan heti, kun siitä tehtiin osakeyhtiö. Osakeyhtiön tehtävänähän on tuottaa voittoa omistajilleen, ei huolehtia asiakaspalvelusta.

Valtion monopoliyhtiönä Postin oli helppo toimia verottajana. Postimaksuja korottamalla rahaa riitti hyvin johtajien palkankorotuksiin. Valtion vaatimien osinkojen jälkeen rahaa jäi yli niin paljon, että niille oli vaikea löytää käyttöä. Päätettiin muuttaa yrityksen nimi Itellaksi ja laajentua ulkomaille. Sinnehän rahaa saatiinkin menemään satoja miljoonia. Rahat hupenivat. Postimaksuja ei enää voitu korottaa. Pää tuli niin sanotusti vetävän käteen.

Yrityksen tärkein pääoma on osaava ja motivoitunut henkilökunta. Tämän pääoman on postin nykyinen johto yhtiön hallituksen hyväksymänä heittänyt romukoppaan. Siksi en usko, että yhtiön hallitus ja johto nauttivat kansalaisten luottamusta.

Nyt tarttis varmaan kuitenkin tehdä jotain.

 

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat