Mielipiteet

Lyhyesti lukijoilta: Mikä perustuslain päivittämisessä oikein maksaa?

Kuva: Joel Maisalmi
Kuva: Joel Maisalmi

Covid19-virus ei kysele, mitkä puolueet Suomessa ovat hallituksessa ja mitkä oppositiossa. Joten nyt olisi ”korkea” aika päivittää 1.3.2000 alkaen voimassa ollutta Suomen perustuslakia niin, etteivät sen säännökset ole esteenä välttämättömille toimenpiteille koronaviruksen ”kuriin” saattamiseksi.

BESSERWISSER

Enemmän liikennevalvontaa Koijärvelle 60 alueelle! Ajetaan kuin mielipuolet ohitellen välittämättä koululaisista tai jalankulkijoista!

Ennen kun sattuu

Miksi 70–74 v.rokotukset ovat siirtyneet alkavaksi keväällä myöhemmin FSHKY:ssä? Nyt vielä neuvotellaan ottaa käyttöön AstraZenecan-rokote, joka Tanskassa ja Norjassa on asetettu katkolle vakavien sivuoireiden vuoksi?

TODELLA HUOLESTUNUT 72V

Kaikki ei pysty tukkimaan ilmateitään räteillä. Ja kun esim. Espanjassa tuli pakko, niin tartunnat lisääntyi. Olen myös huomannut, että kun on maski niin ei välitetä väleistä vaan tullaan lähelle.

Maskiton

Työntekijä 11.3. Pohditaankin. Olenkin huomannut tämän asiakkaana ollessani. Puhutaan niin, että kaikki kuuluu, parjataan muita,ja kehutaan itseä.

Kiusallista

Pettynyt kaupungin viranhaltijoiden toimintaan kouluverkkoasiassa. Ensin salataan asioita, ja jälkeenpäin selitellään.

Häpeällistä toimintaa

Hei sinisen pakun kuski. Olin takanasi, kun kiilasit Kenkäsaarisen eteen pe n. klo 8.

Vilkku oli kiva

Mies syö ja juo enemmän, tarvitsee pissasiteitä ja moottorisahan, naisen meikit turhaan. Nainen elää kivasti 6 v, kun mies on jo haudassa.

Leikkaus?

Hei ”meitä on moneksi” väännetäänpäs oikein rautalangasta, että ymmärrät. ”Kalevi” varmaankin tarkoitti tätä musta-asuista viisikkoa, joka on telkkariohjelmissa esiintynyt ja sekoittanut koko valtakunnan asiat.

Hyvä, Kalevi

Kaikki kansanedustajat pitää rokottaa pikaisesti AstraZeneca-rokotteella, niin nähdään, miten ne selviää.

PEKKA

Sotilaallisin termein poliittiseen kärkivaunuun ei taida löytyä ajajia tämän hallituksen täystuhon jälkeen.

Akkutehdas Espanjaan

Miksi Suomen pitää puolittaa autoilun päästöt, meillä maailman puhtain ilma sekä maalla, että kaupungissa?

Harvaan asuttu

Voi olla, että hallitus saa lainsäädännön valmiiksi jo piankin sen jälkeen, kun korona on ohi.

Toimintaa

Miksi jo maassa olevia ulkomaalaisia ei käytetä maataloustöissä? Jonkinlainen työvelvoite pitäisi olla.

KL

Uusimmat

Fingerpori

comic