Mielipiteet

Maailman bioversiteetti muuttuu! – Ympäristöpakolaisvirrat tulevat vaikuttamaan myös kuntien päätöksentekoon

Ilmastonmuutos koettelee niin jääkarhuja kuin ihmisiäkin. Kuva: 0
Ilmastonmuutos koettelee niin jääkarhuja kuin ihmisiäkin. Kuva: 0

Amerikan Yhdysvaltojen tammikuussa 2021 aikaisemmin demokraattisilla vaaleilla valittu virkaansa astuva presidentti Joe Biden näyttäisi ottavan ilmasto- ja ympäristöasiat vakavaksi nimittämällä John Kerryn ilmastoasioiden erikoislähettilääksi kootessaan ministereitä, avustajia ja asiantuntijoita ympärilleen hallituksensa muodostamiseksi.

Vielä jonkun aikaa presidentinvirassaan golfia päätyönään puttaileva Donald Trump on veisaillut ”piunpaut” ilmastoasioille kutsumalla maailmalla kiertävää ilmastoasioista puhtaalla englannin kielellä puhuvaa ruotsalaiskoulutyttöä Greta Thunbergiä vähättelevästi ”pikku piiaksi”, mikä kuvastaa hyvin Trumpin välinpitämättömyyttä Telluksemme ympäristöä ja ilmastoa kohtaan.

Tiedemiesten mukaan niin kutsuttu sukupuuttoaalto hävittää yli miljoona eliö- ja eläinlajia lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna ihmisen toiminnan seurauksena. Se tarkoittaa selkokielellä sitä, että me olemme miljoonien lajien joukossa ainoa laji, joka saastuttaa kotiplaneettaansa ”paskomalla omaan pesäänsä”. Tämä tulee väistämättä vaikuttamaan koko ihmiskunnan eksistenssiinkin tulevaisuudessamme.

Ilmastomme lämpiää pikavauhtia kuivattamalla mm. Afrikan mantereen lähes kokonaan asuinkelvottomaksi. Kuivuus aiheuttaa valtavia kansainvaelluksia kelvollisten elinolosuhteiden ja ruoan perään suunnan ollessa vain yksi elikkä Eurooppa, mikä tulee aiheuttamaan valtavia poliittisia paineita kädenvääntöineen niin EU:ssa kuin kansallisissa hallintoelimissäkin.

Ympäristöpakolaisvirrat tulevat vaikuttamaan myös kuntien päätöksentekoihin suurella ennustettavuudella 2020-luvulla, mikä tuskin tulee kenellekään kevään 2021 kuntavaalien ehdokkaalle yllätyksenä jäätiköiden sulaessa kiihtyvällä nopeudella ja merenpinnan noustessa jopa kokonaisen metrin verran tiedemiesten laskelmien mukaan.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti