Mielipiteet

Markettien tavarapaljous

Kaupungissamme on kolme markettia ja yksi litti. Hyllyt ovat varsinkin marketeissa väärällään monen sortin tuotteita. Lihaa ja leikkeleitä satoja metrejä. Kalatiskeissä on norjalaista lohta ja siikaa. Toivottavasti ei tule Viron pelit eli listeria.

Maito ja hapanmaitotuotteet seisovat pitkässä rivissä kuin Aatun armeija. Seniori ei pysty kyykkäämään alahyllylle. Otan täysmaitoa. Se on se ainoa oikea.

Nuoruudessa maito haettin jemmarilta. Siinä oli sitä rasvaa, että roppa pysyi vireessä.

Mitä enemmän rasvaa, sitä paremmalta maistui. Nykyisin se on sellaista litkua, että vesikin on parempaa. Ei tiedetty laktoosi-intoleranssista tuon taivaallista. Terveitä oltiin.

Itämaisia sörlsesönnejäkin on moninaisia metrejä. On kiinalasta tyykiä ja tasseja sekä muita pilkkumeita. Niin paljon turhaa tavaraa konmaritettavaksi.

Kuuntelin Radio Puheesta 95-vuotiaan kansantaiteilija, kuplettillaulaja Veikko Lavin haastattelua.

Vepa kertoi, että hänen sukunsa on pitkäikäinen. Isä kuoli satavuotiaana. Isä oli aina sanonut Vepalle, että pitkän iän salaisuus on lehmän maito suoraan tissistä, silavaa, ruisleipää ja kunnon voita pannulle, että silmistä tirskuu.

Olen myös seurannut markettien syömäkelpoista einestä. Jos tuote on pari viikkoa valmistuksesta, niin pakkaukseen läjäytetään -30% ja jos se on vielä vanhempaa niin -50%. Sitäkin vanhempi hyllytuote pannaan suoraan jätteisiin. Kuinkahan paljon jätettä meillä marketeissa menee hylkyyn? Luulisin, että satoja kiloja päivittäin.

Olenkin omin silmin nähdyt kuinka hyllytarkkailijat raakkaavat ”vanhentuneet” vakuumipakatut lihatuotteet suoraan poistolaatikoihin.

Ja lopuksi. Minkä ihmeen takia esim. lihatuotteet pakataan suuriin pakkauksiin? Kahden hengen perhe ei jaksa syödä esim. kahden kilon tuotteen pakkausta. Vähän järkeä.

Onneksi edes joku firma on oivaltanut. Nyt saadaan myös pieniä pakkauksia esim. jauhelihasta. Ei tule hukkaa.

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic