Mielipiteet

Me too, me two, we together

Toimittaja Mikko Soinin kirjoitus oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen kuvatessaan poliitikkojemme ”tempauksia” (FL 4.8). Mitä tarkoittaa “me too” “me two” ja kohta “we three”. Entä mitä tarkoitetaan käsitteellä “uusi normaali”. Onko se “vanhan normaalin” vastakohta? Kuka määrittää uuden ja vanhan “normaalin”.

Eikö maailma ja myös Suomi ole elänyt aina muutoksen tuulissa, jossa taloudelliset, tekniset ja sosiaaliset, kulttuuriset muutokset ovat aina olleet osa elämäämme? Onko uusi normaali konservatiivisen median ja ikäihmisten tapa reagoida uusiin innovaatioihin? Ettei vaan olisi pelkoa mukana ja haluttomuutta sopeutua uuteen?

Vanha normaali olisi miellyttävämpi tapa muuttaa maailmaa. Siis hakien takautuvasti malleja menneestä maailmasta ja omasta nuoruudestaan, siitä kultaisesta. Tyyliin, seis maailma, haluan pois. Olikohan se varmasti taloutena, toimeentulona, kulttuurina kultainen? Nuoruus nyt tahtoo olla kultainen muisteloissamme raihnaiseen vanhuuteen verratessa, oli palvelutikin mitä tahansa.

Näitä vanhan normaalin “merimiestarinoita” saa kuunnella ja seurata etenkin televisiostamme yhtenään. Nostalgiaahan se on ja hyvä niin. Vanhat rainat pyörivät.

Olisiko syytä jo keskittyä yhteisölliseen elämään ja sen palauttamiseen, jolloin yksilön kokemat paineet ja syrjintä, oman aikamme ahdistus, olisi ainakin Suomessa helpommin käsiteltävissä. Yksilöiden kokemukset kun eivät ole yhteisön kokemuksia ja yhteisö, perhe ja tätä suuremmat, meillä etenin kyläyhteisöinä tunnetut, otettaisiin taas kerran vakavasti.

Politiikka, yksilön suoritteina luetellen, ei taida olla tästä maailmasta muuten kuin sensaatioita hakevan viihdemedian tuotteena. Siis poikkeavien yksilöiden jatkuvaa esittelyä, individualismia, halua olla esillä keinolla millä hyvänsä. Eihän sekään ole uusi ilmiö. Pikemminkin vanhaa normaalia skandaaleineen ja juoruineen, kohuineen.

Olisiko mahdollista, että nämä metropolipolitiikan tuotteet ja ääri-ilmiöt käsiteltäisiin maaseutukulttuurissa uudella tavalla tai korostaen “vanhaa normaalia”, jossa yhdessäolo-organisaatiot (maaseutu) ja asiaorganisaatiot (kaupungit) yhdistettäisiin vähentäen yksilöiden individualistisia kokemuksiamme ja tarpeita, narsistista näkyvyyden tavoittelua. Yhteisöllä kun ei voi olla narsistisia tavoitteita. Tavattiin sitä sitten maalla tai kaupungissa.

Mediayhteiskunnassa media ei ole sekään yhteisö, eikä sitä voi lähestyä muuna kuin abstraktina tai fiktiivisenä käsitteenä. Jos siltä vaatii vastuuta, vastassa on ”ei kukaan”. Toimivaksi yhteisöksi sitä ei saa koskaan.

Se mikä meitä voisi hieman yhdistää uudella tavalla, olisi uusien nuorten akateemisten opiskelijoiden hankkiminen korkeakouluihimme seutukaupungeissamme. Se muutti aikaan vaikkapa Oulunseudun valtakunnan toiseksi pääkeskukseksi 1960-luvulta alkaen. Ja sitä ei siellä kaduta. Seutukaupunkien kohdalla pienet taas voivat vaikuttaa suurten sääntöihin vain liittymällä yhteen. Noin 50 talousaluetta kun edustaa liki miljoonaa ihmistä.

Matti Luostarinen