Mielipiteet

Mielipide: Mielenterveystyö tulevaisuudessa? Väestön mielenterveydestä huolehtiminen tuottaa hyvinvointia eri tasoilla, niin henkistä kuin taloudellista pääomaa

Mielenterveyden ongelmat ovat kasvaneet. Kuva: Heini Suvisuo
Mielenterveyden ongelmat ovat kasvaneet. Kuva: Heini Suvisuo

Mielenterveyden ongelmat ovat olleet selkeästi kasvussa. Varsinkin nyt korona-aikana voimme lukea lehdistä, kuinka esimerkiksi nuoriso voi pahoin ja osastot ovat täynnä, hoitoon pääseminen on haasteellista ja vaikeaa. Hoitotakuu ei täyty.

Mielenterveyden asioita voidaan tarkastella niin yhteiskunnalliselta kuin yksilön, asiakkaan, perheen, työntekijän, työyhteisön sekä organisaation näkökulmasta. Mistä määrärahoja, että saisimme ennaltaehkäisyyn, varhaiseen puuttumiseen, niin lasten, nuorten sekä työikäisten kohdalla, unohtamatta eläkeikäisiä. Yhteiskunnallisella tasolla se on poliittista, päättäjille pitäisi saada tutkittua tietoa mielenterveydestä sekä sen vaikutuksista niin yksilö- kuin yhteisötasolla.

Määrärahojen oikea kohdentaminen sekä varhainen puuttuminen toisi säästöjä, osastohoidot tulevat huomattavasti kalliimmaksi kuin esimerkiksi avohuollon tukitoimet. (Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030)

Yhteistyö eri sektoreiden, niin perusterveyden-, sosiaali-, kouluterveydenhuollon kuin kolmannen sektorin kesken on tärkeää. Mielenterveys muuttuu, asiakkaan kokonaisvaltainen hoito sekä yhteistyö muiden sektoreiden kanssa korostuu. Somaattiselle puolelle pitäisi enemmän tuottaa mielenterveyden osaajia, koska tutkimusten (Mielenterveysstrategia) mukaan mielenterveysasiakkailla on enemmän myös somaattisia sairauksia ja vaivoja. Sama koskee myös työterveyshuoltoa, yhteistyö mielenterveyden ammattilaisten kanssa pitäisi olla joustavaa ja kehittävää.

Mielenterveyden johtamisessa pitäisi olla laaja-alaista, moniyhteistyöverkon luomista sekä tämän ajan tasalla pitämistä, on se sitten kysymys yhteistyöstä sosiaalitoimen tai kolmannen sektorin palveluiden tuottajien kanssa. Ajankohtaiseen, näyttöön perustuvan tiedon jalkauttaminen työyhteisöön sekä työntekijöille luo myös välittämisen, uudistumisen ilmapiirin sekä kulttuurin. Työorganisaation sekä johtamisen uudet näkökulmat, yhteistyössä työntekijöiden kanssa saa aikaiseksi uudistuvaa palvelumuotoilua. Tämä kasvattaa työntekijöiden motivointia sekä nostaa palveluiden laatua, hoidon jatkuvuutta.

Hyvän työorganisaation ja työyhteisön merkitys työntekijälle on suuri. Salliva sekä kannustava työkulttuuri antaa luovuudelle valtaa jopa ideointiin sekä työn kehittämiseen, joka palvelee myös asiakasta. Hyvinvoiva ja jaksava työntekijä on avain moneen asiaan, joka heijastuu koko työyhteisöön, organisaatioon sekä pääasiaan eli asiakkaaseen. Toisaalta tätä voisi kutsua positiiviseksi noidankehäksi, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kun ajattelee asiaa kokonaisvaltaisesti, väestön mielenterveydestä huolehtiminen sekä tukeminen on kuin sijoitus pankkiin, se tuottaa hyvinvointia eri tasoilla, niin henkistä kuin taloudellista pääomaa.

Uusimmat

Fingerpori

comic