Mielipiteet

Mielipide: Arvokas omavaraisuus – Emme voi enää ajatella, että kaikki energia ja ravinto saadaan rajojen ulkopuolelta

Viljelyalan nosto on yksi keino parantaa omavaraisuutta. Kuva: Terho Aalto
Viljelyalan nosto on yksi keino parantaa omavaraisuutta. Kuva: Terho Aalto

Valtion yksi tärkeimpiä tehtäviä on huolehtia kansan turvallisuudesta sekä hyvinvoinnista. Valitettavasti Suomessa ollaan harrastettu jo pidempään sellaista politiikkaa, jossa omavaraisuuttamme ja sen arvostusta vain vähennetään. Ja viimeiset pari vuotta ollaan menty entistä vilkkaammin huonompaan suuntaan. Teollisuutta ollaan haluttu siirtää Suomesta pois, koska vihreä siirtymä.

Tämä tarkoittaa sitä, kun hallituksemme isona agendana on ilmaston pelastus, niin silloin teollisuuden siirtyminen toiseen maahan on hallitukselle sopivaa muutosta. Vasta nyt pikkuhiljaa herätään, kun ikäviä asioita tapahtuu Ukrainassa. Energiaa olemme ostaneet paljon itänaapurista ja jos se käytävä suljetaan, niin mikä neuvoksi?

Järjestelmällisesti alasajettua turvealaa onkin kohta ikävä? Jos naapurista energiaa ei enää saada, niin silloin on pakko ottaa turve takaisin tärkeäksi energianlähteeksi. Toivottavasti yrittäjät ovat pitäneet laitteet kunnossa, vai ovatko työkoneet jo romutettu tai myyty Ruotsiin? Tämä talvi vielä selvitään, mutta ensi talvi voi olla monelle jo liian kylmä. Tähän on herättävä.

Ukrainassa eli juuri tämän sodan taistelutantereella on Euroopan vilja-aitta ja vaarana on, että sato tullaan hyvin todennäköisesti menettämään sodan jalkoihin. Mitä voimme tehdä asialle? Me tuskin voimme vaikuttaa sodan jäävien peltojen tilaan millään tavalla, mutta me voimme tehdä kotimaassamme jotain.

Viljelyalan nosto on yksi ajatus parantaa omavaraisuutta ja siksi ensi keväänä kesannot tulee ottaa käyttöön täydessä mittakaavassa. Kesannoilla on Suomessa todella paljon peltoalaa vuosittain ”lepäämässä”. Kun haluja on, niin en usko, että näin tärkeän asian pohtimista tarvitsisi pitkään miettiä. Kesannoista maanviljelijä saa tukea yhteiskunnalta. Nämä pitää huomioida ja tehdä asiat niin, että kulut eivät kasva yhtään, vaikka tuet poistuisivatkin. Kaikki ylimääräinen byrokratia on laitettava sivuun ja aloitettava ns. puhtaalta pöydältä. On tehtävä uusi kasvusuunnitelma. Nyt pitää unohtaa sellainen ”hyvää” tarkoittava agenda, koska nyt on tosi kyseessä. Jos maaseutu kaatuu, niin mitä meille jää?

Emme voi enää ajatella, että kaikki energia ja ravinto saadaan rajojen ulkopuolelta. Ajatusmaailman pitää muuttua. Meidän olisi autettava kotimaisia maanviljelijöitä ja ennen kaikkea tuettava heitä rahallisesti taikka antaa kunnon helpotuksia lisääntyvien kustannusten hallintaan. Lannoitteiden, sähkön sekä polttoaineiden lisääntyneet kustannukset syövät koko alan mielekkyyttä. Ollaan uutisoitu monen lopettavan tänä vuonna. Näihin suunnitelmiin pitää saada muutos. Maataan viljelijöiden luottamus alaan on epävarmalla pohjalla. Ollaan huomattu, kuinka meidän isot kaupat tekevät valtavia voittoja. Miten se on mahdollista? Kuinka se voi mennä niin, että tuottajan osuus tuotteesta ei kata enää kuluja ja kaupat juhlivat? Näihin asioihin olisi nyt tärkeää puuttua. Aikaa ei todellakaan ole paljon. Kasvukausi alkaa yllättävän pian ja silloin pitää olla suunnitelmat jo selvillä?

Olen jo pidempään ollut huolissani Suomen tilasta ja kuinka energian omavaraisuutta sekä huoltovarmuutta ei olla nähty niin tärkeänä asiana kuin sen täytyisi olla. Nyt pitää alkaa tekemään hommia, eikä enää pohtia, että jotain tarttis tehdä.

Uusimmat

Fingerpori

comic