Mielipiteet

Mielipide: Boomerin aatoksia – Huutia poliitikoille laajalla rintamalla

Eduskuntalaitos käy kirjoittajan mukaan kalliiksi. Kuva: Mauri Ratilainen
Eduskuntalaitos käy kirjoittajan mukaan kalliiksi. Kuva: Mauri Ratilainen

Pääministerin ansiota tuollainen nimitys meille maan kurjuudesta ja sodan tuhoista nostaneelle sukupolvelle. Hyvä Marin! Tuossa lauseessa ”hyvä” oli sarkasmia.

Arvattavasti tuo boomeri oli negatiivinen ilmaisu meistä eläkkeen varassa roikkuvista.

Päämääränään tietenkin Marinilla on nuorison äänet vaaleissa. Vaalit ne ovat tuon porukan mielessä aina.

Vaaleista tuli mieleen, että sinne eduskuntaan riittäisi sata, ehkä vähemmänkin, napin painajaa. Se painaminen kun tehdään ihan puolueen johtoportaan käskystä. Ja päätökset, millä vaikutetaan Suomen kansaan, ne tulevat Brysselistä.

Ajatelkaa, kuinka paljon maksaa veronmaksajille nämä parlamentin istujat pikku apulaisineen. Marinin hallitushan palkkasi uutta apuvoimaa edustajille kai satamäärin uusia. No kymmeniä ainakin. Siellä on sukulaisia ja eduskunnasta pudokkaita runsain määrin. Pitäähän noitakin auttaa pois kurjuudesta, mutta rajansa kaikella.

Näiden palkoilla olisi ollut varaa kymmeniin, ehkä satoihin sairaanhoitajiin, joista on todellista hyötyä meille kansalaisille.

Sairaanhoitoa varten voisi Marin ottaa lisää lainaa, jakaa sen kunnille kuten koronan aikana ja saatteena, että se pitää käyttää terveydenhoitoon.

Eikö se noin menisi ihan hyvin. Ei olisi riitaa, kuka maksaa hoitajien palkan. Kaikki osallistuisivat.

Hoitajat taas suurimmaksi osaksi taitavat meitä boomereita hoivailla kuitenkin. Siis oma lehmä ojassa.

Olihan hallituksella vara ottaa lainaa ja jakaa sitä ihan kuin joulupukki kaiken sortin yrityksille sekä kunnille. Iso osa ei kai sitä pyytänytkään, se vain tuli kuten Jäätteemäen faksi heille pyytämättä ja tietämättä.

Yritys kai pitäisi kannattaa itsellään, lopettaa tai tehdä konkurssi.

Koiravero olisi hyvä tapa saada rahaa valtion kirstuun. Mikä ihme sitä estää? Koiria on miljoonia ja lisää tulee koko ajan mm. Ukrainasta tällä haavaa. Ja niitä rahdataan Romaniasta, Espanjasta ja mistä lienee. Onhan niitä katurakkeja siellä, mistä ottaa tänne suomalaisten iloksi. Mm. entisiä kansanedustajia on nyt edustamassa tätä tuontia Suomeen.

Muutenkin tätä rahanjakoa voisi pistää uusiksi monella tapaa. Esimerkiksi ns. kehitysmaille annettava tuki…sehän menee kai suurimmaksi osaksi Caymansaarille diktaatorien tileille. MOT on asiaa tutkinut.

Ja hyväntekeväisyyttä harrastetaan reippaasti pitkin maailmaa, me kun kuulutaan ns. rikkaisiin maihin. Ei uskoisi. Ja vielä onnellisimpiakin ollaan.

Miten lienee mahtaa mennä tämä Nato-touhu. Meillä on vielä monta itärajan järjestelmän puolustajaa jopa siellä korkeallakin tasolla. Voisi kai mainita tämän venäläisten ”putkimiehen”, Lipposen sekä Ahon, joka pitkin hampain varmaan joutui tulemaan kotimaahan naapurimaasta hunajatölkkien äärestä. Ja onhan Halonen Putinin ystävä, ei kai vähiten joulukorttien tiimoilta. Meidän euroedustajilla ei ollut mielipidettä, kun suhteesta Venäjään kysyttiin siellä. Tarkoitan näitä kepuleita, enemmän vasemmiston edustajia.

Lihansyönnistä ja sähköautoista olisi paljonkin kerrottavaa, mutta loppuu palstatila.

Koira kun saa syödä surutta lihaa, vieläpä ulkomailta tuotua. Ihmiselle se on suurinta syntiä. Heinää pitäisi meidän rouskuttaa.

Uusimmat

Fingerpori

comic