Mielipiteet

Mielipide: Halolla päähän – Halot ovat metrin mittaisia, tulisijoissa poltetaan klapeja

Polttopuut ovat yleensä klapeja, eivät metrin mittaisia halkoja. Kuva: Tapio Tuomela
Polttopuut ovat yleensä klapeja, eivät metrin mittaisia halkoja. Kuva: Tapio Tuomela

No ei nyt sentään. Enenevästi vaan ärsyttää nykypäivän ”halkoilu”. On halkopinot, -vajat, -telineet ja tulisijoissa poltetaan halkoja. Itsellänikin on pari pystymuuria; ei mahdu halkoja. Ainakin täytyy sahata keskeltä poikki.

Halot tehdään metsän puista: kaadetaan, karsitaan ja pöllitetään metrin mittaan.Vähemmällä pääsee ostamalla vaikka koivukuitua ja pöllittää sitä. Halkaistaan kirveellä vähintään kahteen osaan, joskus kuuteentoista osaan, jos puu on oikein järeä.

Viisikymmenluvulle asti kaato tehtiin justeerilla ja katkominen pokasahalla. Sitten tulivat kaarisahat ja ja terän jännittäminen helpottui huomattavasti. Orsian timanttikärki vähensi terän viilaamista ja jakamista. Tämän jälkeen tulivat moottorisahat ja isäkin hankki ”Pikku Raketin”. Ansainto helpottui aika lailla.

Seuraavaksi pinoaminen: Alusten ja korvapuiden piti olla viimeisen päälle. Pääliorsi täytyi lukkosalvoksin liittää korvapuihin. Isompiin pinoihin vielä ainakin kaksikymmentä senttiä ”päälisiä”.

Eivät päässeet vanhanajan halkomiehet helpolla.

Hakataan vaan halkoja me, jotka osaamme ja jaksamme. Pinotaan ja ylivuotisina katkaistaan yleensä kolmeen osaan. Niistä sitten pienitään lapeja (pilkkeitä), joita poltetaan tulisijoissa.

Ei suinkaan HALKOJA!

Uusimmat

Fingerpori

comic