Mielipiteet

Mielipide: Kuhalan koulun myöhemmät vaiheet – Tiloille olisi löydettävissä monenlaista käyttöä

Kuhalan koulun tulevaisuus on auki, kun oppilaat siirtyvät Akvarelliin. Kuva: Tapio Tuomela
Kuhalan koulun tulevaisuus on auki, kun oppilaat siirtyvät Akvarelliin. Kuva: Tapio Tuomela

On ollut kyllä hipihiljaista tämän rakennuksen kohdalla! Vuorenmaan Janne sentään otti taannoin esiin ajatuksen teknisen työn luokan säilyttämisestä sen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa myös tulevaisuudessa. Järkipuhetta.

Jämerä tiilirakennus on suoltanut maailmalle sankoin joukoin jopa ylioppilaita, eikä vieressä kovia kokenut Feeniks (os. Urheilutalo) ole sekään toimettomana kangistunut. Vaikka kai niissä yo-kirjoituksissa vuonna ´85 ikkunoista hiukan vetikin. Mutta se olikin siinä vaiheessa vielä eri rakennus.

Forssassa on maailman sivu ollut väkilukuun nähden paljon soittajia, joka lähtöön. Kuhalassa voisi nyt entisiä luokkahuoneita ottaa mainiosti esimerkiksi bändikämppäkäyttöön, ilman genre- tai ikärajoja.

Erilaisia yhdistyksiä ja kerhoja, myös iäkkäämpien ihmisten osalta, löytyy paikkakunnalta pilvin pimein, mutta sopivia kokoontumistiloja onkin sitten jo harvemmassa.

Nyt olisi Forssan päättäjillä enemmän kuin loistava tilaisuus tehdä kerralla isosti jotakin konkreettista hyvää ja kestävää. Olla lapsi-, nuori- ja vanhusystävällisiä samaan aikaan. Epäilemättä äänestyspaikkanakin rakennus palvelee myös tulevaisuudessa.

Kuhalan koulun uuteen vanhaan kokonaisuuteen mahtuisi mukavasti myös vaikkapa nuorisokahvila, ollaan sentään vuoden kyläksikin valitussa Viksbergissä. Ei tarvitsisi nöösien lähteä toiselle puolelle kaupunkia tuonkaan takia, oli sää tai bensan hinta mikä hyvänsä.

Miksei jo käsittääkseni melko pitkälle suunniteltu koripallomuseo sekin, enemmän kuin hyvällä aasinsillalla, sopisi Kuhalan kouluun? Joukkorahoitusta vain vetämään, ja sponsoreitakin löytyy kyllä aivan varmasti, ihan kuten paikkakunnan osaavia remonttimiehiäkin. Ammattikoulun opiskelijoitahan voisi kouluttaa tuolla käytännön työhön myös.

Ideoita siis kehittämään ja niitä jalostavia innovaattoreita nyt vain kehiin. Kuhalan koulu ansaitsee tulevaisuutensa uudessa käytössään. Tervomaan Ekiä lainaten: ”C´moon Forssaaaa!”

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic