Mielipiteet

Mielipide: On aika muistaa? Ukrainan sota muistuttaa kylmäävästi talvisotaamme

Forssan Lehti kertoi talvisodan päättymisestä 15.3.1940. Kuva: Tapio Tuomela
Forssan Lehti kertoi talvisodan päättymisestä 15.3.1940. Kuva: Tapio Tuomela

Yllä oleva otsikko oli veteraaniviikon tunnuksena muutama vuosi sitten. On aika muistaa, mitä 13.3.1940 klo 11 päättynyt talvisota merkitsi.

Muistan, miten suunnaton ilo täytti kaikkien mielet. Usein iloa seuraa kuitenkin suru. Kun kuultiin rauhanehdot, suoritettiin suruliputus. Muutaman päivän jälkeen saapui suru-uutinen ystävieni isän kaatumisesta viimeisen sotatunnin aikana. Sotaa paossa olleen tätini lapsi syntyi kuolleena!

On aika muistaa, mistä talvisota johtui. Stalin ja Hitler tekivät ennen kuuluisan sopimuksensa, jonka perusteella Stalin jo kesäkuussa 1939 – siis viisi kuukautta ennen talvisodan alkua – hyväksyi (ei kirjottanut itse) hyökkäyssuunnitelman, joka elokuussa hyväksyttiin tiukennettuna.

Sen mukaan Viipuri olisi vallattu neljässä päivässä, Helsinki kahdessa viikossa ja koko Suomi kolmessa viikossa.

Parikymmentä vuotta sitten julkaistiin Saksassa Kominternin pääsihteeri Dimitrevin muistelmat. Niistä ilmeni, mm. että suomalaiset oli asutettava muualle. Suomalaisia on vähemmän kuin asukkaita Leningradissa, Heidät on helppo siirtää (kalustokin oli jo valmiina?).

Upseerit olisi viety Puolaan Katynin leirille, jossa Puolan upseerit tuhottiin! Suojeluskuntalaiset olisi ammuttu. Miehittäjän kannalta kielteiset vaikuttajat kuten papit, poliisit ja yliopiston opettajat olisi viety keskitysleireihin

On aika muistaa, että elimme 15 vuotta ”korttiaikaa”, jolloin sai pahimmillaan ostaa 1/2 kg sokeria ,433g lihaa kuukaudessa sekä 2dl maitoa ja 200 g viljatuotteita päivässä, jos kaupassa oli.!

Monet menivät nälkäisinä nukkumaan!

Neuvostoliiton perusteet ”rajaselkkaukseen” olivat julkisesti samat kuin Venäjän vastaavat Ukrainan suhteen. Erotuksena oli vain se, että Terijoen hallitus esitti tulokutsun suomalaisten vapauttamiseksi!.

Monelle sotilaalle ainoat valtiolta saadut varusteet olivat kokardi ja kivääri! Ukrainassa tilanne on ollut samankaltainen.

On aika muistaa, että ne kuvat, joita nyt katselemme kuin elokuvaa, olivat todellisuutta lapsuudessamme, mutta niitä ei voitu näyttää moneen kertaan joka päivä!

Esimerkiksi Elisenvaaran aseman evakkojunan pommituksessa kuoli 20.6.1944 yli sata siviiliä.

On aika muistaa, kun meille nyt on tulossa pakolaisia, että yli 70 000 lasta oli ”sotalapsena”, pääosin Ruotsissa, jolta matkalta monet palasivat traumoineen!

On aika muistaa, että kansamme sai sodan aikana paljon myötätuntoa ja kiitosta urhoollisuudestaan. Myös hyökkääjän toimet tuomittiin. Se oli melko laiha lohtu!

Konkreettisena apuna oli Saksalta saatu ruoka-apu keväällä 1944 nälänhädän uhatessa, sekä kesällä -44 saadut singot ja lentolaivue Kuhlmeyn (myöhemmin tehottomaksi tulkittu) apu.

On aika muistaa, että sotataktiikka on Ukrainassa samanlainen kuin Suomessa talvella -40. Maa piti katkaista kahtia, jotta se olisi ollut helpompi vallata.

Tätä varten 7.1.1940 neuvostodivisioona marssi kohti Suomussalmea. Sen jälkeen marssi olisi jatkunut Ouluun! Lopputuloksen tiedämme ja osin sen ansiosta on itselläni aika muistella tiettyjä asioita.

Kaikesta huolimatta! Olisi aikaa muistaa, että media ei pelottelisi kansalaisia siinä määrin, että muutkin tuotteet kuin jodipillerit loppuisivat apteekeista!

Uusimmat

Fingerpori

comic