Mielipiteet

Mielipide: Sähköpotkulaudat ovat onnettomuusriski – Pienet arvaamattomat lapset voivat olla vaarassa.

Sähköpotkulautoja voi tavata kasapäin. Kuva: Outi Paappanen

Pappa oli kätevä käsistään. Hän rakensi puupotkulaudan. Siinä oli puiset pyörät halkaisijaltaan n. 10 cm. Sillä mentiin lujjaa kovvaa. Välillä kuukuttiin ojaan, mutta taas jatkettiin ”huimaa” vauhtia.

Uusi aika on tuonut uudet kujeet. Nyt ajellaan sähköpotkulaudalla eli sähköskuutilla tuhatta ja sataa muista kulkijoista piittaamatta.

Laki sanoo , että potkulaudalla kuljetaan pyöräväylillä.

Muistakaa myös pysähtyä punaisiin, vaikka Forssassa ne silloin tällöin palavat minuuttitolkulla.

Ennakoi ja aseta nopeus tilanteen tasolle. Sen kun näkisi.

Muista näyttää suuntamerkkiä kääntyessäsi. Moniko muistaa?

Anna tietä suojatietä ylittäville. Myös valotonta suojatietä ylittäville.

Kaljahöyryissä ei edes kannata yrittää lähteä ajelemaan kiikkerällä kapineella.

Niin tärkeää asiaa ei voi olla, että ajelee puhelin korvalla.

Sähköpotkulaudalla ei saa kuljettaa matkustajia. Olen nähnyt kuinka kolmekin nuorta tyttöä ajelee saman laudan päällä. Poliisi voi antaa ns. liikennevirhemaksun (40 e) kyydityksestä.

Kypärääkin on syytä käyttää, vaikka yhden yhtäkään en ole nähnyt käyttävän.

Sähköpotkulaudan suurin sallittu nopeus on 25 km/h. Liekö viriteltyjä vai valehtelevatko silmäni.

Sähköpotkulaudalla saa ajaa vain yli 18 v. Turhaa luuloa.

Sähköpotkulaudat liikkuvat hipi-hipi hiljaa kuin aaveet. Onneksi saatavana on myös kili-kili kello. Eri asia, jos niitä osataan käyttää.

Sähköpotkulauta rinnastetaan polkupyörään, eli sillä kuljetaan samoilla väylillä kuin pyörällä: pyörätiellä, kaistalla tai kadulla. Pyörätiet merkitään liikennemerkillä.

Sähköpotkulauta alkaa olla jokseenkin yleinen kulkuneuvo torilla. Pienet arvaamattomat lapset voivat olla vaarassa.

Turussa Aurajoen rantakadulla viivähtäessäni oli oikein sähköpotkulautojen formula-ajot. Nopeus ihan silmälläkin mitattuna on luokkaa 40 km/h.

Helsingissä satamasta palattuamme näitä hirviöskuuppeja oli kasapäin sikin sokin lähes joka kadunkulmassa ja jopa keskellä jalkakäytävää.

Keijo Wääri

Uusimmat

Fingerpori

comic