Mielipiteet

Miesvirtaa miesten päivänä

Onneksi miehilläkin on ikioma viikko. Onko mies maailman napa? Tuskin. Tosin ensin luotiin Aatami, joka oli vain harjoituskappale ihmisestä.

Nykyisin varsinkin osa nuorista miehestä koetaan ongelmaksi yhteiskunnalle. Kouluttamattomuus, työttömyys, sairaus, asunnottomuus ja päihteet…

Mutta turhaan me vanhat ja viisaat olemme huolissamme . Annetaan nuorten miesten tehdä omia valintojaan. Me seniorit elämme vielä dinosaurusten aikaa.

Tuskin mikään on nuorille niin tärkeää, kun rohkeus elää valitsemallaan tiellä. Sohvalla meditoiden, läppärin ruutua syynäten, kaupungilla tallustellen tai mitä kukin haluaa. Ehkä heidän reittinsä on erilainen, kun me ikäihmiset osasimme ajatellakaan. Elämä opettaa muutakin kuin hiljaa kävelemään.

Maassamme toimii sellainen yhdistys kuin Miessakit ry. Järjestö auttaa miesten ongelmissa monin tavoin. Perustettu v. 1995. Se saa tukea mm. Veikkaukselta.

Miessakit ry:n sloganeita ovat olleet mm. Lyömätön linja ja Erosta elossa.

Sote-alalla on hanke nimeltään Miesvirtaa. Sen tarkoituksena on saada enemmän miespuolisia alalle, joka on nykyisin kovin naisvoittoinen.

Toimen mies Jolanki ehdotti samantyyppisen hankkeen perustamista Forssaan.

Miehet toki ovat käyttäneet urosmahtiaan vuosikymmenien ajan. Naisten palkka on huomattavasti pienempi kuin miesten. Joihinkin yhdistyksiin, varsinkin klubeihin ei muinoin hyväksytty naisia edes ovelle.

Kun menneinä vuosina Rööperin Klubissa jäsenenä olleena ehdotin kerran, että koska väki vähenee, niin voidaanko ottaa naisia mukaan toimintaa. Ehdotuksen jälkeen eräs vanha apteekkari nousi ja karjaisi: ”Vain minun kuolleen ruumiini yli”. Siitä ei sen jälkeen keskusteltu. Onneksi sekin on muuttunut.

Meillä Forssassakin on vireä Ukkokerho. Jäseniä on peräti 460. Naisilla ei ole asiaa. Sen verran on annettu löysää, että leidit pääsevät matkoille mukaan vartioimaan.

Huolehditaan vaan miesten viikolla omasta egostamme, olimmepa nuoria kolleja tai vanhoja gubbeja tai naisia. Kunnioitetaan muiden tekemiä valintoja etenkin nyt miesten viikolla

Fingerpori

comic

Uusimmat