Mielipiteet

Miksi Suomen nuoret kuolevat autoon – kolarikuolemat pitäisi estää

Kuva: Seppo Pessinen
Kuva: Seppo Pessinen

Miksi parhaaseen ikään päässeet suomalaiset nuoret menevät kuolemaan valtateille autoon, taikka auton viereen?

Olen tänä kesänä seurannut lehtiuutisia joiden mukaan noin 20-vuotias ihminen on kuollut auto-onnettomuudessa tiellä, taikka tien vieressä. Kyseisen kaltainen uutinen komeili sunnuntain Forssan Lehden takasivulla. (FL 22.8.)

Mielestäni asia on noussut niin keskeiseksi, että siihen pitäisi paneutua enemmän ja koko kansan voimin etsiä syitä ja keinoja kyseisen kaltaisten onnettomuuksien välttämiseksi. Ne pitäisi saada kokonaan loppumaan, sillä parhaaseen ikään ehtineen kansalaisen kuolema on valtavaa tuhlausta kansantalouden kannaltakin katsottuna.

Lapsi syntyy äidin ja isän hellittäväksi ja rakastamaksi kullanmuruksi, jota he hoitavat, paijaavat ja ruokkivat ensin kouluikäiseksi, sitten sotaväkeen ja kun sekin on suoritettu tämä menee jonkun toisen kuljettamaan autoon kuolemaan. Kyseisessä tapauksessakin oli yhden kuolleen lisäksi neljä muuta jotka loukkaantuivat. Kuinka kuolettavasti, taikka loppuelämäksi invalidisoituen, sen asianomaiset tulevat tietämään vasta myöhemmin.

Korona ja Afganistan ovat nyt kirjoitusten ja jokapäiväisten koko aukeaman kokoisten uutisointien kohteina, mutta kun suomalaista kermaa menee liikenteeseen kuolemaan, tai loukkaantumaan loppuiäkseen tien päälle, niin siitä on vain kahden tulitikkuaskin kokoinen uutinen lehdessä ja asia jää siihen.

Mielestäni nyt pitäisi tutkia syitä kolarikuolemiin ja keinoja niiden estämiseksi ja paneutua todella niiden ehkäisemiseen. Jokainen ihminen ja elämä on tärkeä.

Uusimmat

Fingerpori

comic