Mielipiteet

Missä teot liikennepäästöistä?

Vuonna 2017 hallituspuolueet keskusta, kokoomus ja siniset linjasivat, että tieliikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Toistaiseksi hallituspuolueet eivät ole esittäneet ainuttakaan konkreettista keinoa tavoitteen saavuttamiseksi. Hallitus puhuu liikenteen päästöjen vähentämisestä, mutta teot puuttuvat.

Keskusta ja kokoomus ovat viime päivinä yrittäneet siirtää huomion puuttuvista keinoistaan toisaalle, vääristelemällä SDP:n liikennepoliittisia tavoitteita. On ikävää, että virheellisellä tiedolla ovat lähteneet ratsastamaan myös hallituksen ministerit. Muiden puolueiden esittämien toimenpiteiden moittiminen ei poista sitä tosiasiaa, että hallituksella ei ole uskottavaa linjaa liikenteen päästöjen vähentämisestä.

SDP haluaa luoda selkeän pitkän aikavälin suunnitelman siitä, miten Suomessa aikanaan siirrytään uuden tekniikan ja käyttövoimien käyttöön autojen osalta. Tämä muutos on jo käynnissä ja samanlaisia suunnitelmia on tehty myös lukuisissa muissa Euroopan maissa. Esitämme, että seuraavalla hallituskaudella luodaan lähivuosikymmeniksi aikataulu, jolla voidaan siirtyä vähäpäästöiseen liikenteeseen kestävästi ja hallitusti.

Tavoite vähäpäästöisestä liikenteestä vaatii monia keinoja ja erilaisten käyttövoimien hyödyntämistä. Täyssähköautojen lisäksi tarvitaan myös hybridejä, kaasuautoja sekä biopolttoaineita. Jotta tavoite vähäpäästöisyydestä onnistuu, on näissä vaihtoehdoissa oltava jokaisen autonostajan kukkarolle sopivia autoja. Esitetty pitkä ja hallittu siirtymäaika toisi tarjolle myös käytettyä ekologista autokantaa.


Ville Skinnari
kansanedustaja, SDP:n 3. varapuheenjohtaja

Uusimmat